Keravalla lauantaina urheilijatytön surmannut 18-vuotias kertoi Helsingin Sanomien tietojen mukaan poliisille tehneensä tekonsa päästäkseen mielenterveyshoitoon.
Nuorukainen on myös ilmoittanut etsineensä sopivaa uhria ympäri Keravaa jo vuorokautta aiemmin perjantaina.
Surman tunnustanut mies kertoi motiivistaan tiettävästi pian sunnuntaisen kiinniottonsa jälkeen.
Tutkinnanjohtaja Anssi Murto ei kiistä eikä myönnä Helsingin Sanomien tietoa surmamotiivista. Hän huomauttaa, että alustavassa puhuttelussa kerrottu surman syy ei välttämättä ole se oikea.
"Henkilöllä on aiemmin ehkä ollut mielenterveysongelmia. Muuta siihen liittyvää en voi tässä vaiheessa kommentoida", hän sanoo.
Komisario Murto on aiemmin todennut, että surmaajan aluksi ilmoittama motiivi on yhteiskuntapoliittinen ja että se saattaa aiheuttaa yhteiskunnallisen keskustelun.
"Ilmoitamme varmaan tällä viikolla sen syyn, jonka epäilty on ilmoittanut meille. Varmistamme sitä muutaman päivän, ettemme ilmoita tänään jotain syytä, joka muuttuu heti huomenna."
Epäilty on kertonut etsineensä sopivaa uhria jo surmaa edeltävänä päivänä ainakin kahdesta neljään tuntia polkemalla pyörällä ympäri Keravaa. Todennäköisesti hänellä oli puukko mukana jo tuolloin.
"Sopivaa uhria ei ilmeisesti löytynyt", Murto toteaa.
Hän arvelee, ettei iällä ja sukupuolella ollut väliä, kun nuorukainen valitsi kohdettaan.
"Valintakriteeri oli pikemmin mahdollisimman pieni vastarinta", Murto sanoo.
Surmalle ei ole löytynyt silminnäkijöitä, mutta epäillyn näköisen miehen on nähty poistuvan surma-alueelta.
Lisäksi lähiasukas on nähnyt epäillyn palaavan kotiinsa surman jälkeen ja yrittäneen hävittää seuraavana aamuna joitakin esineitä.
Poliisi ei tutkinnallisista syistä paljasta, mitkä esineet olivat kyseessä. Surma-aseesta tai vaatteista ei ollut kyse.
Epäilty asuu vanhempiensa luona varsin lähellä surmapaikkaa.
"Perhe on ollut hyvin yllättynyt ja järkyttynyt tapahtuneesta. He ovat saaneet kriisiapua", Murto kertoo.
Tuusulan käräjäoikeus vangitsi tiistaina nuorukaisen todennäköisin syin murhasta epäiltynä.
Pidätettynä ollut epäilty tuotiin takaovesta oikeussaliin. Oikeus julisti oikeudenkäynnin poliisin pyynnöstä salaiseksi ja päätti vangitsemisesta alle kymmenessä minuutissa, mikä on poikkeuksellisen lyhyt aika.
Epäillyn asianajaja Pekka Väyrynen oli niukkasanainen vangitsemispäätöksen jälkeen.
"Päämieheni ei ole antanut minulle lupaa kertoa asioista eteenpäin", hän totesi.