Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Läpiajoliikennettä Helsingin keskustassa Presidentinlinnan edustalla iltapäivällä ruuhka-aikaan|

Sosiaalidemokraattien päätös estää Helsingin keskustatunnelin rakentaminen on saanut kävelykeskustaa suunnitelleet virkamiehet ymmälle.

"Osia kävelykeskustasta ei voida toteuttaa, jos liikennettä ei saada pois kaduilta", asemakaavapäällikkö Anneli Lahti sanoi perjantaina Helsingin Sanomille.

Kävelykeskustan ulkopuolelle uhkaavat nyt jäädä Kaivokatu ja Esplanadit, joiden vilkas liikenne oli tarkoitus ohjata keskustatunneliin.

Kaupunkisuunnitteluvirastossa odotetaan nyt kaupunginhallituksen ohjeita, mitä uudessa tilanteessa pitäisi tehdä. Virasto on käyttänyt rahaa pelkästään keskustatunnelin erilaisiin konsulttitöihin noin 630 000 euroa kymmenen viime vuoden aikana.

"Me emme vielä tiedä, mitä tapahtuu", Lahti sanoi.

"Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että meillä on voimassa kaupunginhallituksen päätös, että meidän pitää tunnelikaava tehdä."

Virastolla on viime maaliskuussa kaupunginhallitukselta saadut ohjeet tunnelin asemakaavan laatimiseksi.

Käytännössä kaupunginhallitus joutuu nyt peruuttamaan vain kymmenen kuukautta sitten antamansa määräyksen.

  • Jarmo Huhtanen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme