Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • |

Korkein hallinto-oikeus (KHO) antaa tänä aamuna julki päätöksensä Sipoon tulevista rajoista. Kyseessä on ratkaisu valituksista, jotka on tehty valtioneuvoston kesäkuussa 2007 tekemästä päätöksestä. Sen perusteella Helsinki saisi lähes 30 neliökilometriä Lounais-Sipoon maita.

Helsingille tulisi myös parin neliökilometrin alue Vantaasta, niin sanottu Västerkullan kiila. Se on alueliitoksessa tarpeen, jotta Helsingillä ja Sipoolla olisi lain edellyttämä yhteinen raja.

Periaatteessa KHO ottaa kantaa lähes satasivuisessa päätöksessään vain siihen, onko valtioneuvoston päätös lainmukainen. Valituksia on 25, joista keskeisin on Sipoon kunnan tekemä.

Lain mukaan kuntajakoa voidaan muuttaa, jos muutos parantaa alueella palveluita, elinolosuhteita, elinkeinojen toimintamahdollisuuksia tai edistää kuntien toimintakykyä ja toiminnan taloudellisuutta.

Alueen käsite on lainoppineiden mielestä keskeinen: tarkoitetaanko sillä Lounais-Sipoota vai sitä laajempaa aluetta.

Rajojen muutos vaatii erityisen painavia syitä, sillä se vaikuttaa Sipoon pinta-alaan yli kymmenen ja asukasmäärään yli viisi prosenttia. Helsingin mielestä tällaisia syitä on.

Helsinki on jo pitkään katsellut Sipoon suuntaan ja vedonnut pääkaupunkiseudun kasvaviin kehittymistarpeisiin. Noin 50 neliökilometrin aluevaatimus hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa juhannuksen alla 2006 ja varmuuden vuoksi vielä uudestaan saman vuoden marraskuussa.

Rajojen vetoa tutki selvitysmies Pekka Myllyniemi (sd), joka pienensi Helsingin esittämää aluetta lähes puolella. Valtioneuvoston esitys noudattelee Myllyniemen esitystä.

Sipoo on vastustanut hanketta kynsin hampain. Se järjesti asiasta kuntalaisille kansanäänestyksen, jossa rajansiirtoajatukset tyrmättiin. Lisäksi Sipoo on teettänyt oman varjoselvityksensä ja ilmoittanut kasvattavansa omin toimin asukasmääräänsä 60 000:een vuoteen 2025 mennessä.

Rajansiirto on ajateltu toteuttaa ensi vuoden alusta.

  • Markku Karumo

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme