Korkein hallinto-oikeus päätti tiistaina, että Vantaan kaupunki toimi lainvastaisesti aikeissaan myydä entiselle kansanedustajalle ja Vantaan kaupunginvaltuutetulle Hanna Markkula-Kivisillalle (kok) 900 neliön omakotitalotontin. Asiasta riideltiin jo tuoreeltaan vuonna 2008 Vantaan kaupunginvaltuustossa, mutta kauppa hyväksyttiin äänestyksen jälkeen. Kauppa ei kuitenkaan toteutunut.
KHO totesi, että Vantaan kaupunginhallitus toimi asiassa yhdenvertaisuusperiaatteen ja tasapuolisen kohtelun vaatimuksen vastaisesti, koska tontti myytiin suoraan Markkula-Kivisillalle ja tämän puolisolle ilman yleistä hakumenettelyä tai tarjouskilpailua.
Helsingin hallinto-oikeus oli jo aiemmin todennut kaupan lainvastaiseksi. Vantaan kaupunginhallitus valitti asiasta sillä perusteella, että kyseessä oli niin kutsuttu elinkeinopoliittinen tonttikauppa, jollaisia kaupunki on tehnyt jo useita. Kaupunginhallituksen mukaan valtakunnallisesti tunnetun vaikuttajan asettumisella kuntaan voidaan parantaa mielikuvaa kunnasta houkuttelevana asuinpaikkana.
KHO hylkäsi valituksen äänin 4-1.
Vantaan maankäyttö- ja ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtaja Leea Markkula-Heilamo ei vielä keskiviikkona osannut sanoa, vaikuttaako KHO:n päätös elinkeinopoliittisiin tonttikauppoihin. Kaupunginvaltuusto pohtii asiaa ensi viikolla.