Kirjailija Kari Hotakainen oli osallisena kolmen henkilöauton ketjukolarissa keskiviikkoaamuna. Hän oli ainoa, joka kuljetettiin onnettomuudesta sairaalaan.
Onnettomuus sattui hieman aamuyhdeksän jälkeen Hämeenlinnanväylällä Kivihaan kohdalla.
Hotakainen kertoi Helsingin Sanomille voivansa kolarin jälkeen huonosti. "Polveen sattuu ja niskaan", hän kertoi.
"Osa kivuista saattaa tulla vasta myöhemmin", hän uskoi.
Hotakainen ei osannut arvioida joutuuko hän pitkälle sairauslomalle. Keskiviikkoaamupäivällä hänelle ei ollut vielä tehty kaikkia tutkimuksia.
Hotakaisen lisäksi onnettomuudessa oli osallisena kolme henkilöä. He selvisivät vähin vammoin. Päivystävän palomestarin mukaan autoihin tuli peltivaurioita.
Liikenne palautui Hämeenlinnanväylällä normaaliksi noin kello 9.40.