Helsinkiläiskerrostalon seinässä hämmennystä herättänyt suuri mainoskangas poistettiin tänään paikaltaan. Mannerheimintie 69:ssä ehti olla viikon ajan olla Finnairin mainoskangas, joka peitti joidenkin asuntojen ikkunoita. Mainos oli kooltaan kaksitoista metriä leveä ja viisitoista metriä korkea.
Taloyhtiön hallitus teki eilen pikapäätöksen, jonka mukaan se päätti keskeyttää mainoskampanjan.
"Odotamme kaupungilta selkeitä ohjeita asiaan", perusteli isännöitsijä Juhani Aalto Isännöinti-Urasta.
Kohumainoksen alas ottamisesta ensimmäisenä uutisoineen Vartti-lehden mukaan päätökseen vaikutti "asiasta syntynyt kirjoittelu". Helsingin Sanomat kertoi eilen, kuinka mainos ihmetyttää talon asukkaita.
"Siinä on ollut pari asukasta aktiivisena. Yhtiökokouksen päätöstä eivät ole kaikki henkisesti hyväksyneet", Aalto toteaa.
Mainosta vastustanut talon asukas, varatuomari Juha Jakonen oli tyytyväinen taloyhtiön ratkaisuun.
"Tämä on hyvä ratkaisu. Kaupunkikuva on tärkeä asia. Mainoksia olisi saattanut ruveta tulemaan talojen seiniin enemmänkin, ellei asialle olisi tehty mitään", Jakonen arvelee.