Helsinkiläinen kokoomuspoliitikko Pauli Leppä-aho pyytää anteeksi kommenttejaan, jotka julkaistiin tiistaina Helsingin Sanomissa.
"Pyydän anteeksi. Olen käyttänyt varomatonta kieltä", hän sanoo.
Pelastuslautakunnan puheenjohtajana toimiva Leppä-aho kertoi tiistain uutisessa, että pientalojen palotarkastukset ovat turhia, koska niiden palamisessa on yleensä kyse humalaisen sammumisesta sänkyynsä tupakka suussa.
"Spurgut olivat huumeissa ja kännissä tupakoineet pahnojensa keskellä ja sammuneet sinne ja palaneet sinne", hän kuvaili Espoossa maaliskuussa tapahtunutta tulipaloa, jossa kuoli viisi ihmistä.
Keskiviikkona Leppä-aho oli jo katumapäällä.
"Olen asunut 16 vuotta ulkomailla. Välillä on vaikea löytää tämän päivän sanoja asioille", hän kertoi kaupungintalolla.
Kokoomuksen valtuustoryhmä ripitti jäsentään ennen keskiviikon valtuustokokousta. Leppä-ahon puheista sanouduttiin irti. Samalla vastuuhenkilöitä muistutettiin siitä, että he edustavat puoluetta eivätkä voi laukoa suustaan mitä sattuu.
"Olen saanut ojennuksen ja otan sen nöyrästi vastaan", Leppä-aho kommentoi.
Ryhmän puheenjohtajan Risto Rautavan mukaan asia on nyt kokoomuksen osalta loppuunkäsitelty.