Kolme bussia kolaroi Helsingin Rautatientorilla perjantaina kello puoli yhdentoista aikaan. Pian tämän jälkeen samassa paikassa myös kaksi henkilöautoa törmäsivät toisiinsa.
Bussien kolarissa olivat osallisena ainakin Nobinan liikennöimien linjojen bussit 66A sekä 11.
Vartin lukija näki työpaikkansa ikkunasta, kuinka kolmas bussi lipui hiljalleen kahden muun perään.
- Ensimmäinen bussi meni melkein Maya-ravintolan ikkunasta läpi. Lumivalli on varmaankin hidastanut sitä, mutta markiisi näyttää ainakin olevan rutussa, lukija kertoo.
Nobina ei ole vielä kommentoinut tapahtunutta.
- Itse ajoin linjalla 23 kuvissa näkyvän 11:n perässä, ja tuo mäki oli kyllä vaan niin liukas, ettei siinä paljoa voinut. 11 lähti paikaltaan liukumaan pyörät lukossa ja vauhti kiihtyi kunnes osui, kommentoi nimimerkki L-Akuljettaja uutisesta käytävässä keskustelussa.