Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Seppälän koulukuvat -yhtiön kuvaaja Jaana Väänänen työssään Puistolan peruskoulussa.|

Koulukuvauksia tekevät kuvaamot antavat kouluille kalliita lahjoja saadakseen ne asiakkaikseen.

Isojen sopimusten kylkiäisinä tarjotaan esimerkiksi digikameroita, videotykkejä ja digikuvauskursseja sekä "järjestelyrahaa", joka käytetään oppilaiden stipendeihin ja uusien tavaroiden ostamiseen.

Koulut käyttävät tilaisuutta hyväkseen kilpailuttamalla kuvaamoita entistä suurempien lahjojen toivossa.

Lahja on sitä arvokkaampi, mitä suurempi koulu on ja mitä pidemmäksi ajaksi se sitoutuu kuvaajaan.

"Suuri koulu on monin verroin kannattavampi kuvauskohde kuin esimerkiksi kahdenkymmenen lapsen kerho. Osa kuluista on kiinteitä kuvattavien lukumäärästä riippumatta", kertoo kaupallinen johtaja Irina Hirsma koulukuvausyritys Kuva-Ahdista.

Kilpailuviraston erikoistutkija Hannu Pohjosen mukaan lahjakäytäntö on ollut olemassa "vuosikymmeniä".

Opetushallitus kiinnitti asiaan huomiota viime marraskuussa ja antoi koulujen ja yritysten yhteistyölle ohjeet. Opetushallituksen mukaan kylkiäisten ansiosta tehdyt sopimukset voivat nostaa kuvapakettien hintaa korkeaksi.

Viime kädessä ratkaisun tekeminen on rehtorin vastuulla.

Suomessa on parikymmentä koulukuvausyritystä, joista suurimmat ovat Seppälän Koulukuvat ja Kuvaverkko. Molemmat kuvaavat noin 350 000 lasta vuosittain. Koulukuvausbisneksessä yhtiöiden tuotto on noin 15 miljoonaa euroa.

Tikkurilan lukiossa Vantaalla koulukuvauksen käytännön järjestelyjä on hoitanut oppilaskunnan hallitus.

"Käsittelimme kuvausyrityksen valintaa useissa hallituksen kokouksissa ja päätökset tehtiin äänestämällä. Taloudellinen hyöty ei ollut tärkein asia, vaan mietimme mikä olisi ollut opiskelijoille paras vaihtoehto", kertoo kuvausasioita hoitanut hallituksen jäsen Julian Ilinca.

"Jonkin verran jouduimme pyytämään uusia tarjouksia, mutta lopulta muutaman vuoden pituinen sopimus syntyi varsin helposti", Ilinca kertoo.

Suurilla kuvaajilla ei ole intressiä pudottaa kuvapakettien hintoja.

"Kun hinnat ovat korkealla, koulukuvaajat ovat viime vuosina tehneet suuria voittoja, joiden turvin kouluille maksetaan palkkioita ja annetaan lahjoja, jotta asiakassuhde säilyisi", Kuva-Ahdin Hirsma kertoo.

Kuluttajaviraston lakimies Katri Väänänen pitää kuvaamojen käytäntöä ongelmallisena.

Väänäsen mukaan kuvaamojen lahjat eivät saisi vaikuttaa yrityksen valintaan, vaan koulujen tulisi miettiä myös kuvien hintaa ja laatua.

Kuluttajavirastolle tuli muutama vuosi sitten paljon valituksia koulukuvausyrityksestä, joka lähetti asiakkailleen katsottavaksi muitakin kuin erikseen tilattuja tuotteita.

Muunlaisia valituksia koulukuvista Kuluttajavirasto ei ole juurikaan saanut.

Digikuvaamisen lisääntymisestä huolimatta kuvaamot uskovat koulukuvien suosion kestävän. Julian Ilinca kertoo, että Tikkurilan lukiossa on oltu tyytyväisiä kuvien laatuun.

Silti koulun käytävillä kuulee tarinoita esimerkiksi paidoista ja hiuksista, joiden todellinen väri on jotain aivan muuta kuin kuvissa.

Helsingin seudun kuluttajaneuvonnasta kerrotaan, että valituksia koulukuvauksista tulee harvemmin kuin kerran vuodessa.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme