Helsingin kaupunginhallitus joutui äänestämään useita kertoja maanantai-iltana ennen kuin kiista Vallilanlaakson joukkoliikennekadusta ratkesi. Lopputulos oli alkuperäisen suunnitelman toteutus eli Pietari Kalmin katua jatketaan Kumpulan yliopistoalueelta Vallilanlaakson poikki Kätilöopistolle.
Paikalliset asukkaat ovat aiemmin voimakkaasti vastustaneet nyt hyväksyttyä linjausta. Kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsikin linjauksen joulukuussa. Lautakunta esitti tuolloin, että yliopistokampusten välisen Tiedelinjan liikennöintiä nopeutetaan kaikin keinoin olemassa olevia teitä pitkin esimerkiksi pysäkkejä karsimalla, teitä lämmittämällä ja uusia reittejä etsimällä.
Toisena vaihtoehtona oli joukkoliikennekatu, joka menisi suoraan Kumpulan puistoalueen halki Vallilan siirtolapuutarhan ja Kumpulan kartanon maisemissa.
Tämä joukkoliikennekadun toteuttamisvaihtoehto hävisi maanantaina äänestyksessä.
Kaupunginhallitus otti Vallilanlaakson kiistan käsittelyynsä, koska kaupunkisuunnittelulautakunta oli hylännyt molemmat vaihtoehdot.
Taustalla vaikutti kaupunginhallitukseen apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä (sd). Hän halusi asiaan ratkaisun, jotta Helsinki voisi täyttää korkeakouluille antamansa lupaukset Tiedelinjan joukkoliikenteen parantamisesta.
Pietari Kalmin kadusta on valmis asemakaava, jonka myötä katu voidaan rakentaa.