Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Ahmet Uraz muutti Suomeen 17 vuotta sitten.|

Valtaosa Suomen kurdiyhteisöstä tuomitsee tiukasti tiistain vastaisena yönä tehdyn polttopulloiskun Turkin lähetystöä vastaan.

"Emme me hyväksy tällaista väkivaltaa", Turkista Suomeen 17 vuotta sitten muuttanut kurdi Ahmet Uraz sanoo.

"Tätä mieltä on 80–90 prosenttia kurdeista."

Kurdit osoittivat mieltään Turkin lähetystön edustalla maanantaina.

"Mielenosoituksella ja yön tapahtumilla ei ole mitään yhteyttä", mielenosoituksen puuhamiehenä toiminut Neuvaf Yildiz sanoo.

Ahmet Uraz kertoo tuntevansa lähetystön tuhotyön tekijät ja heidän perheensä.

Urazin mukaan nuorten aikeista eivät tienneet sen paremmin vanhemmat kuin kurdien työväenpuolue PKK.

"Jos joku meistä olisi tiennyt poikien aikeista, olisimme kyllä ilmoittaneet siitä viranomaisille."

Turkin suurlähetystön väitettä PKK:n osuudesta iskuun Uraz pitää panetteluna.

"Heidän mielestään kaikki paha, mitä tapahtuu, on PKK:n tekosia."

Turkin, Irakin , Iranin ja Syyrian alueella kurdeja asuu 35–40 miljoonaa.

Suomessa kurdeja on Urazin mukaan 3 000–5 000. Yhteiselo turkkilaisten kanssa on sujunut täällä rauhallisesti.

"Meillä on omat ympyrämme, joissa vietämme aikaamme. Yhteydet ovat kuitenkin hyvät. Minullakin on turkkilaisia perheystäviä."

"Eivät turkkilaiset ihmiset ole pahoja", Uraz pohtii. "Ongelma on Turkin valtio, jonka pitäisi antaa kurdeille samat oikeudet kuin turkkilaisille."

Kuluneella viikolla kurdit ovat osoittaneet mieltään PKK:n vangitun johtajan Abdullah Öcalanin puolesta eri puolilla maailmaa.

Öcalan on ollut vangittuna vuodesta 1999. Mielenosoitukset kiihtyivät nyt, koska Öcalanin asianajajat kertoivat hänen joutuneen viime viikolla vartijoiden pahoinpitelemäksi vankilassa.

  • Teppo Moisio, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme