Sörnäisten ja Hakaniemen välinen osuus Hämeentietä on pyöräilijöiden mielestä yksi vaarallisimmista paikoista pyöräillä Helsingissä.
Helsingin polkupyöräilijät -yhdistyksen tuoreen kyselyn mukaan turvattomaksi ja uhkaavaksi Hämeentiellä pyöräilyn koki peräti 95 prosenttia vastanneista, ja suurin osa pyrki välttelemään kyseistä tieosuutta.
Joka kuudes kyselyyn vastanneista mainitsi bussikuskien ohittaneen heidät liian läheltä, soittaneen torvea tai kiilanneen vaarallisesti eteen. Moni koki joutuneensa jopa tahallisen pelottelun ja häirinnän kohteeksi.
"Ota rohkeasti tilasi ja pysy keskellä kaistaa, pelko ei liikenteessä auta", kehottaa Helsingin polkupyöräilijöiden puheenjohtaja Petri Sipilä .
Kyselyyn vastasi 616 pyöräilijää. Vastanneista 26 kertoi joutuneensa Hämeentiellä onnettomuuteen. Puolet vastaajista toivoi pyöräilijöille omaa ajoväylää.
Liikenneinsinööri Antero Naskila Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta myöntää, että Hämeentie tarvitsee pyöräkaistan. Vielä uupuu ratkaisu, mihin kaista kapealla tiellä mahdutetaan.