Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Helsingin terveyskeskus alkaa kirjata vuodeosastopotilaidensa uskonnollisen vakaumuksen potilastietoihin, kertoo Kotimaa-lehti.

Lehden mukaan terveyskeskuksen johtoryhmä päätti asiasta elokuussa. Käytäntöä ollaan parhaillaan aloittamassa. Tiedon kirjaaminen edellyttää kuitenkin potilaan suostumusta.

Uskonnon kirjaamisella potilastietoihin halutaan auttaa hoitohenkilökuntaa kunnioittamaan potilaan vakaumusta ja välttämään kiusallisia väärinkäsityksiä. Esimerkiksi kuolevan vanhuksen luo on saatettu kutsua pappi, vaikka potilaan uskontokunnasta ja vakaumuksesta ei ole ollut tietoa.

Kotimaa-lehden mukaan aiemmin uskonnollisen vakaumuksen kirjaaminen sairaaloissa oli yleinen käytäntö, mutta siitä luovuttiin vähitellen. Helsingissä uskonto poistettiin potilastietolomakkeilta vajaat kymmenen vuotta sitten.

Terveyskeskus katsoo, että uskonnon kirjaaminen on uskonnonvapauslain mukaista. Lehden mukaan myös eduskunnan oikeusasiamies tukee käytäntöä.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme