Pyrypäivä on taksinkuljettajan paras ystävä Helsingissä. Mitä huonompi sää on, sitä enemmän ihmiset matkustavat taksilla.
-Taivaalta sataa rahaa. Ennen vanhaan sanottiin, että nyt lähdetään markkasateeseen, Helsingin taksiautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Arto Marttinen naurahtaa.
-Moni ihminen tilaa taksin, kun ei halua kävellä huonossa säässä tai ei saa autoa liikkeelle hangesta, hän jatkaa.
Myräkkäpäivien kyytikysyntään vastataan aikaistamalla autojen liikkeellelähtöjä. Tavallisena talvipäivänä taksit lähtevät aamuajoihin porrastetusti kello viiden ja kahdeksan välillä. Mikäli säätiedotus enteilee lumisadetta, kaikki autoilijat saavat luvan lähteä ajoon aamukuudelta.
-Ajovuorolistojen mukaan tavallisena arkipäivänä liikkeellä on 900–1 000 taksia. Huonolla säällä innokkaimmat kuljettajat jäävät ajamaan, vaikka ajovuoroa ei olisi. Silloin radalla on helposti 1200 taksia.
Mutta sankoista lumisateista on myös haittaa taksiliikenteelle. Kun liikenne ruuhkautuu, taksin kulku hidastuu ja asiakkaiden odotusajat pitenevät.
-Vaikka liikenteessä olisi monta tuhatta taksia, ne liikkuvat samoilla teillä kuin muut autoilijat. Asiakkaat ymmärtävät tämän hyvin eikä meille ole tullut mitään negatiivisten palautteiden ryöppyä, Marttinen kertoo.
Taksit hyötyvät myös joukkoliikenteen myöhästelyistä. Asiakkaat turvaavat omia aikataulujaan hyppäämällä taksin kyytiin.
-Jos ihmiset seisovat asemalla eikä junaa kuulu, aseman taksitolpan autot katoavat liikenteeseen nopeasti.
Yleistasolla Helsingin taksien talvi on sujunut hyvin. Se ei ole poikennut viime vuoden tilausmääristä ja kyytiläisiä on riittänyt hyvälläkin säällä.
-Tilanne on lähes plusmiinusnolla. Kasvu on hidasta, vaikkei miinustakaan tehdä, Marttinen kuvailee.
Myös bisnesmatkustajien määrä on pysynyt vakaana, vaikka taksikyytien määrä reagoi helposti liike-elämän liikkeisiin. Jos yritysmaailma on vaikeuksissa, firman piikkiin matkustavien määrä vähenee heti.
-Bisneselämästä tulevien taksimatkustajien määrä on normaali. Kasvua ei ole ollut, mutta ei myöskään sellaista jyrkkää pudotusta kuin viime taantumassa oli, Marttinen sanoo.