Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
Vartti
Thu, 23 Feb 2012 06:41:04 +0200

Lisää artikkeliin kuvia

  • Töölön Dunckerinkatu oli puomitettu maanantaina.|Ensio KempeTöölön Dunckerinkatu oli puomitettu maanantaina.|Ensio Kempe
  • Jalankulkijoilla oli vaikeaa myös Maunulan Metsäpurontiellä alkuviikosta.|Tuija SalmiJalankulkijoilla oli vaikeaa myös Maunulan Metsäpurontiellä alkuviikosta.|Tuija Salmi
  • ||
  • ||
  • ||
  • ||
  • ||

Kapeaa jalkakäytävää halkoo punakeltainen puomi. Sen muovisessa lapussa varoitetaan katolta putoavasta lumesta ja jäästä. Jos tekstiä tottelee, pitää vaaranpaikka kiertää.

Harmi vain, ettei kiertoreittiä ole. Myös toisella puolella katua on puomit. Ainoa vaihtoehto on ruuhkainen autotie. Jos kävelen sitä pitkin, ja jään auton alle, kuka on vastuussa?

Tähän edes poliisilla ei ole selvää vastausta.

- Niin, nämä ovat tällaisia vaikeita tilanteita, joissa on monta tekijää. Aina onnettomuuden osapuolet ovat omalta osaltaan vastuussa, toisaalta jalankulku on saatettu silloin ohjata vaaralliselle reitille. Se on tapauskohtaista, sanoo ylikomisario Jorma Makkonen Helsingin poliisista.

Makkosen mukaan paras vaihtoehto olisikin kääntyä ympäri.

- Oma järjenkäyttö on tärkeää. Kannattaisi valita turvallinen reitti, vaikka se tarkoittaisikin koko kadun kiertämistä.

Vastaavanlaisia valintoja tehdään nyt eripuolilla pääkaupunkiseutua. Puomien, varoituskylttien ja eristysnauhojen avulla jalkakäytävien turvallisuudesta vastaavat kiinteistö- ja huoltoyhtiöt pyrkivät huolehtimaan vastuistaan. Ne eristävät vaaralliseksi arvioidun kulkureitin ja ohjaavat jalankulkijat muualle.

Näin on tehty viime päivinä etenkin Helsingin kantakaupungissa, muun muassa Annankadulla ja Dunckerinkadulla.

Pysäköinti pidentää puomitusta

Poliisin mukaan kadun reunan saa sulkea, jos todellinen lumivaara on olemassa, turhaan sitä ei saisi tehdä. Kiinteistöliiton päälakimies Anu Kärkkäisen mukaan maksimipuomitusaika on noin viikko.

- Puomit laitetaan silloin, kun havaitaan vaara. Ja ne ovat siihen asti, kunnes lumet saadaan pudotettua katolta. Ei siinä pitäisi kestää kuin muutamia päiviä.  Omasta mielestäni puomeja ei saisi laittaa lojumaan yli viikoksi.

Puomiaikaa saattaa pidentää se, ettei ammattitaitoisia lumenpudottajia saada heti paikalle tai se, että kadulla on pysäköitynä autoja, jotka joudutaan siirtämään pudotettavan lumen alta pois.

- Nyt ongelmia on aiheuttaneet nimenomaan katujen varsille pysäköidyt autot. Monet eivät viitsi siirtää autojaan pois, koska varapaikkoja ei ole, Kärkkäinen sanoo.

  • Eveliina Ruokolainen, Vartti

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Ajokadun reunassa voi ihan varmaan turvallisesti kävellä mutta ei niinkun tuossa maunulan kuvassa mummo kävelee keskellä tietä rollaattorinsa kanssa.
Jos järkeä käytettäisiin, kadusta otettaisiin tarvittava kaistale kävelijöille. Täysin älytöntä, että jalankulkijat halutaan tieten tahtoen altistaa vaaralle.
Jos järkeä käytettäisiin niin kadut olisi puhdistettu lumesta aikoja sitten, niin kuin se oli tehty vuosien ajan, ennen kuin työt ulkoistettiin kaupungille.

On se tietenkin mukavaa, laita vaan puomit tai lappu "ei talvikunnossapitoa" niin lumet ei tarvitse ikinä puhdista. Ja rahat säästyy.
Jos täällä tsadissa ihmiset käyttäis maalaisjärkeä ja tarkkailis missä kävelee eikä kulkis nokka pystyssä suoraan niin välttyis pahimmilta kolhuilta, mutta eihän se ku nyt ollaan tsadissa.
Hei "duunari", juurihan sitä on kehotettu ihmisiä tarkkailemaan räystäitä eli kävelemään "nokka pystyssä", jotta lumivaaran havaitsisi.
"Kannattaisi valita turvallinen reitti, vaikka se tarkoittaisikin koko kadun kiertämistä."

Entäs, jos se matkan kohde sijaitsee sillä suljetulla osuudella?
Tai sitten se seuraavakin katu on ihan samalla tavalla suljettu...
Entäpä jos jossakin tapauksessa ajorata on suljettu, mitä silloin tehdään? Ajetaan autolla jalkakäytävää pitkin vai?
"Nyt ongelmia on aiheuttaneet nimenomaan katujen varsille pysäköidyt autot. Monet eivät viitsi siirtää autojaan pois, koska varapaikkoja ei ole".

Ja nämäkö ne on sitten niitä autoilijoita, jotka meuhkaavat välillä täälläkin:
1) kuspäisistä jalankulkijoista....?
Pakkohan se on mennä ajotielle kävelemään, jos ei toisella puolella tietä ole jalkakäytävää tai jos ei tunne stadia niin hyvin, että tietäisi mistä kiertää.
2)auraamattomista tienlaidoista ja auton päälle putoavasta lumesta...?
paha aurata jos on auto edessä, paha pudotella lunta jos on jonkun tollon auto alla.

Kannattaisi se auto siirtää pois, eivätpä saisi huoltoyhtiöt ainakaan siitä tekosyytä olla putsaamatta kattoja. Muutenkin tuntuu tänä päivänä kestävän sovittujen töiden tekeminen luvattoman kauan.
Jotkut taloyhtiöt ovatkin jo palkanneet taas vanhan kunnon talonmiehen, eipä ole tarvinnut valittaa mistään :)
Hieman hankaloittaa sitä auton siirtämistä kun katua auratessa on kasattu metrinen lumivalli auton viereen. Ei siitä pääse yli edes oikealla maasturlla, saati sitten citymaasturilla tai henkilöautolla. Jos autolle ei ole sillä hetkellä käyttöä, harva viitsii lapioida sitä esiin vain siirtämisen ilosta.
Kun olet puhdistanut parkkipaikan lumesta, jotta pääsisit autolla pois, niin ei ehdi kuulua kuin 4 minuuttia, niin joku ohi ajava huomaa kivan puhdistetun parkkiruudun ja parkeera sinne oman autonsa.
Juu tosiaan mihinkäs sen siirrät kun virallisen viherideologian nimissä parkkipaikkoja jatkuvasti vain vähennetty. Ei niitä ole kesälläkään yhtä paljon kuin autoja. Jos auto on aurauksen aikaan parkissa, on se tosiaan sitten lumivallilla suljettu siihen paikkaan. Ne paikat joissa autoa ei ole, jäävät tottakai auraamatta ja useimmiten niihin kasataan kadulta ja pihoilta lunta. Tuossa omalla pihatiellä autot ovat tällä hetkellä ajokaistalla parkissa ja liikenne ajaa jalkakäytävää ohi, Seuraavan lumisateen jälkeen varmaan sitten siirtyy taas parkkirivi keskemmälle ja sitten loppuu liikennekin, onneksi sentään jäävät pyhät bussit samaan mottiin.
Pienen lapsenlapseni kanssa joudun puikkelehtimaan Kalliossa ajoradalla puomitusten vuoksi. Rattaat on jouduttu hylkäämään jo viikoja sitten.
Valintoja on tehtävä saako jääköntsän päähänsä vai joutuuko auton yliajamaksi?!On vain ajan kysymys, kun piittaamattomat ja ymmärtämättömät autoilijat saavat pahaa jälkeä aikaan. Suojateidenkin kohdat on ajettu umpeen ajoradoilta singottujen lumien vuoksi.
Vain autoja ajatellaan ja säälitellään, mutta kuka ajattelisi jalankulkija-parkaa?!
Tärkeintä on säästää kiinteistönhoitokuluissa. Lumia ei kannata viedä pois eikä kattoja puhdistaa, sehän maksaisi jopa satasia, mikä puolestaan saa yhtiön rahakirstun päällä istuvan vanhan papparaisen melkein laskemaan alleen.
On se kamalaa tämä kaupungissa asuminen, itsekin olen monesti miettinyt muuttoa maalle. Jospa siellä toimisi tuo pihojen ja katujen auraus paremmin...
Niin, sitä pikkaisen ihmettelee, kun ainoa reitti on katkaistu puomeilla ja kadulla kaahaavat vatipäät ajaa päälle jos sinne eksyy...
Oudolla alueella asut jos siellä on pelkkiä umpikujia kaikki reitit eikä kiertotietä ole. Olisiko vain laiskuutta, ettet halua kävellä pientä ylimääräistä lenkkiä korttelin ympäri?
Ykköskuva pelottava. Pienokainen pahassa paikassa.
"Oma järjenkäyttö on tärkeää. Kannattaisi valita turvallinen reitti, vaikka se tarkoittaisikin koko kadun kiertämistä."

Tällaista vaihtoehtoa nyt vaan ei aina ole olemassa, joko siksi että kadut on tukittu niin tehokkaasti, ettei mistään muualta pääse, tai siksi että tavalla tai toisella liikuntarajoitteinen henkilö ei voi lähteä pitkille kiertoteille olosuhteissa, jotka jo ovat mahdottomat.

Mielestäni sellaisen kadun varrella, jossa molemman puolen jalkakäytävät on suljettu yli kymmenen metrin matkalta, tulisi muuttaa kävelykaduiksi. Silloin ei olisi vaaraa jäädä autonkaan alle. Puomit vaan autotielle. Autolla on paljon helpompi etsiskellä vaihtoehtoisia reittejä..
Niillä autoilla saattaa kuitenkin olla tavarantoimitusasiaa tai esim. parkkipaikka kadun varrella olevan talon sisäpihalla, eli sinne täytyy päästä. Mutta tilapäinen pihakaduksi muuttaminen voisi toimia...
Juuri näin. Mutta näkee sen jo ton poliisin asenteesta ja "ammattitaidosta", että järkeä ei ole tyypille suotu ja siksi jalankulkijat joutuvat kulkemaan henkensä kaupalla.
Vieläkin yksinkertaisempi ratkaisu. Jos lumet ei ole siivottu 24 tunnin sisällä, niin taloyhtiölle 2000€ sakot. Jos lumet seuraavanakin päivänä myös auraamatta, niin sakko jo 6000€ jne... Niin taatusti puhdasta tulee.
Niin, autohan tuolla lumisella kadulla taipuu ympäri notkeasti kuin näkkileipä...
jep jpe: Ei tulisi toimimaan, koska tietääkseni tilaajaa ei voida rangaista palveluntarjoajan viivästyksistä.

Eli pelkistettynä, jos kaikki pudotus-/poiskuljetusfirmat sanovat pääsevänsä vasta viikon päästä, niin minkäs teet?

Ja sinun mielestäsi siitä hyvästä pitäisi sitten maksaa sakkoja, kun kalustoa ei yksinkertaisesti ole vapaana?
No on sitä ennenkin kierretty koko talo! Ei muutakuin jalkaa toisen eteen ja korttelin ympäri vaan. Menee hieman enempi aikaa, mutta eipähän rysähdä lumet niskaan. Vai ei muka mitään muuta vaihtoehtoa?
Ehkä tässä on havaittavissa jo ylireagontia. Eli isännöitsijät ja huoltoyhtiöt laittavat varoituskylttejä ja puomeja varmuuden vuoksi, ettei mitään vaan satu eikä joudu sitten vaikeuksiin. Siinä vaan käy helposti niin, että kantakaupungissa ei voi enää kävellä missään talon reunaa pitkin.
Parempi puomit kuin oman kodin huoltoyhtiön ratkaisu panna oven ulkopuolelle varoituslappu. Aika myöhäistä "varoa katolta tippuvaa lunta ja jäätä" siinä vaiheessa, kun on jo rappukäytävän ovella ;) .

Kiertäminen ei aina onnistu esim. vaunujen kanssa ja silloin on vain koukata autotien kautta.
Eli ihmisten täytyy lopettaa kaduilla kulkeminen, koska jos päälle putoaa lunta, se on oma vika? Loogikasta
Ja taas talvi yllätti kädettömät helsinkiläiskitisijät, ei ilmastonmuutos tuonutkaan välimeren ilmastoa Helsinkiin.
Niin ilmastonmuutos vei Suomen normaalin loskatalven myös Välimeren maihin. Vain typerys kuvittelee ilmastonmuutoksen rajoittuvan vain talvien lämpenemiseen; siihen muutokseen kun liittyy sekä lämpenemistä, viilenemistä että sademäärien muutoksia. Ja vaikka jatkossa talvina ei olisi täällä lunta tippaakaan, ei tänne silloinkaan Välimeren ilmastoa tule. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että valon määrä (auringon näkyvissäoloaika) ei riipu ilmastosta.
Työskentelen kotihoidossa. Ajoin eilen auton erään tien päädyssä olevalle yleiselle parkkipaikalle (ainoa vaihtoehto mihin jättää auto tässä tilanteessa). Siitä kun menin asiakkaalle, jouduin kävelemään tietä takaisin päin muutaman talon verran. Ajoradan molemmin puolin on kevyenliikenteenväylät, ei tosin enää, koska ajoradallakaan ei ole kuin yksi "kaista", lunta on sivuilla niin paljon. Jouduin siis kävelemään ajoradalla jonka joutuu kahteen suuntaan kulkevat autotkin jakamaan. Onneksi kyseessä on rauhallinen, kääntöpaikkaan päättyvä tie. Onko poliisi sitä mieltä, että olisi pitänyt kääntyä takaisin, eli jäädä sinne autolle, ja toivoa että neliraajahalvaantunut mummeli pärjää omillaan? Muistanpa tämän tänään iltavuorossa, jätän hommat tekemättä jos en pääse turvallisesti asiakkaan luo ja ohjaan asiakkaiden valituspuhelut suoraan poliisille. Kätevää.
No tänään oli uutinen, että kuin siinä sitten käy: Englannissa hukkui vanhus, koska sikäläisen pelastuslaitoksen ohjesääntö kielsi heitä menemästä 91cm syvyiseen veteen.

Että tiedä vaikka meilläkin olisi jossain jokin sääntö, että jos lunta on yli 50cm, ei mennä.
Kyllä tonne saa mennä,omalla vastuulla ei noi puomit ole kieltoja, vain varoituksia!!!
Autoteitä ei ole olemassakaan, jos moottoriteitä ei oteta lukuun, on vain teitä katuja ja ajoratoja. Toisin sanoen ne on tarkoitettu myös kevyelle liikenteelle, autoilla ei ole niihin yksinoikeutta.
Muistaakseni ainakin viimeksi asian tarkastaessani ajoradalla kävely on kielletty muuten kuin sen ylittämiseen tarkoitetun suojatien kohdalla.
tos töölön kuvassa dunkerinkadulta ei ole yhtään sen turvallisempaa kävellä tuossa puomien vieressä vaikka siitä pääsekin , se lumihan voi tippuu käsittääkseni yllättävän pitkälle seinästä sopivissa olosuhteis, esim toi kuvan lapsi on viel vaaravyöhykkeellä
Mikä se sellainen "autotie" on?
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme