Kova pakkanen ja lumisade vaikeuttivat raitiovaunu- ja junaliikennettä pääkaupunkiseudulla perjantaina. Ilta yhdeksään mennessä kaaos oli kuitenkin lähiliikenteen osalta saatu hallintaan ja lähijunat, metrot ja ratikat kulkivat VR:n ja HSL:n mukaan liki normaalisti.
Pääradan I- junien vuorot peruttiin liikenteestä ja liikenneongelmien helpottamiseksi K-junat korvattiin N-junilla, jotka kulkevat Helsingin ja Keravan välillä 10 minuutin välein ja pysähtyvät kaikilla väliasemilla. Lisäksi muita yksittäisiä lähijunavuoroja peruttiin.
Kovilla lumikelissä olivat erityisesti raitiovaunut, jotka seisoivat pitkin päivää kaikilla linjoilla ja myöhästymisiä tuli katastrofaalisen paljon. Eräs poikkeusreitillä ollut 3:s ratikka oli jopa suistunut kiskoilta.
VR:n liikenteenohjauskeskuksen mukaan perjantaina puoli neljän aikaan 11 junaa oli myöhässä aikataulustaan viidestä kymmenneen minuuttia.
Pakkanen ja lumi aiheuttavat kalustovikoja ja heikentävät rataverkon liikennöitävyyttä myös huomenna. Junamatkustajien kannattaa varautua myöhästymisiin ja junien perumisiin loppuviikon ajan, jos sää jatkuu vaikeana.
Ajankohtainen liikennetilanne näkyy VR:n internetsivuilla kohdassa Liikennetiedotteet.