Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Turvayksikön tarkastaja Pekka Asikaisen työpaikkaa kaavaillaan siirrettäväksi Kuopioon tai Kouvolaan. Asikaisen mukaan muutto toiselle paikkakunnalle hankaloittaisi paitsi perhe-elämää myös työtä.|

Pääkaupunkiseudulta on viety tai päätetty viedä jo noin 3 600 valtion työpaikkaa muualle Suomeen. Kahdeksassa vuodessa työpaikkoja on siirretty yli 2 500 ja lopuista on tehty päätökset. Tuhansia työpaikkoja on vielä vaakalaudalla.

Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajat haluavat nyt hillitä alueellistamista. Kansanedustajien neuvottelukunnan mielestä nopeatahtinen alueellistaminen voi vaarantaa Uudenmaan menestymisen ja kehittymisen.

Neuvottelukuntaan kuuluvat alueen 55 kansanedustajaa. Puheenjohtaja Tapani Mäkisen (kok) mukaan alueellistamiseen liittyvä lainsäädäntö on sinänsä kelvollinen.

"Mutta ei saisi vain toteuttaa asetettuja tavoitemääriä ajattelematta seurauksia. Jos jokin toiminta jollekin alueelle siirretään, pitää siinä alueessakin olla jokin, mikä tuo lisäarvon siirrettävälle toiminnalle."

Kansanedustajien mielestä nyt on syytä arvioida tilannetta, kun alueellistamispolitiikka on saavuttanut tavoitteensa alarajan, 4 000 työpaikkaa.

Valtiovarainministeriön alueellistamisen projektipäällikkö Ilpo Takanen kiistää, että alaraja olisi jo tavoitettu. Bruttoluku kahdeksalta vuodelta on nyt 4 573 työpaikkaa, mutta niistä noin tuhat on siirtoja muualla maassa.

Mahdollisia siirtokohteita on esitetty niin paljon, että alaraja saattaa ylittyä tänä vuonna.

Suurimman kiistan alueellistamisessa on tähän asti synnyttänyt Lääkelaitoksen siirto Kuopioon. Nyt kuohuntaa aiheuttaa kaavailu sijoittaa vuodenvaihteessa synnytettävät turvallisuusvirasto ja väylävirasto muualle Suomeen.

Vantaalla vastustuksen on herättänyt siihen liittyvä suunnitelma viedä ilmailuhallinto Helsinki-Vantaan kupeesta.

Helsingin johto on ollut hajasijoituksista vaitonainen. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoo Helsingin edellyttävän, että valtio ottaa vertailuissa Helsingin huomioon ja tekee vertailuja toiminnallisuuden perusteella. "Uskon, että monessa tapauksessa vertailu puhuu Helsingin puolesta."

Turvallisuus- ja väylävirasto ovat isoja kokonaisuuksia. Turvallisuusvirastoon yhdistetään ilmailuhallinto Vantaalta, ajoneuvohallintokeskus uusista tiloistaan Helsingistä, rautatievirasto Graniittitalosta ja merenkulkulaitoksen turvallisuustoiminnot Porkkalankadulta.

Väylävirastoon yhdistyvät ratahallintokeskus Makkaratalosta, tiehallinto ja merenkulkulaitoksen väylätoiminnot.

Jos virastot sijoitetaan muualle, niiden omien laskelmien mukaan pääkaupungista lähtee yli tuhat työpaikkaa. Valtion virallisella alueellistamislistalla määrä on 200–400. Tervalan mukaan yli 80 prosenttia työntekijöistä sanoo muutolle ei.

Suurin Helsingistä siirtyvistä virastoista on toistaiseksi Maaseutuvirasto. Sen 206 työpaikkaa muuttavat Seinäjoelle. Turvatekniikan keskuksesta Kampista siirtyy Tampereelle noin 60 työpaikkaa.

Alueellistamistoimien ulkopuolella ratkaisematta on Helsingin hätäkeskuksen 76 vakanssin mahdollinen siirtyminen Keravalle.

  • Elsa Tuppurainen

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme