Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • |

Helsingin , Vantaan ja Sipoon virkamiehet ovat alkaneet suunnitella itämetroa.

Tarkoitus on jatkaa nykyistä Mellunmäkeen loppuvaa metrolinjaa Vantaan ja Helsingin alueiden halki Sipoon Majvikiin asti. Alustavissa piirroksissa on kuusi uutta asemaa, joista kaksi on Vantaalla, yksi Sipoossa ja loput kolme Helsingissä.

Itämetro maksaa arviolta 400 miljoonaa euroa.

"Minä, joka olen optimisti, arvioin, että rakentaminen voisi alkaa 2015", Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä sanoo.

Helsinki, Vantaa ja Sipoo odottavat valtion maksavan 30 prosenttia uudesta metrolinjasta.

Penttilän mielestä valtiolta pitää löytyä rahat Östersundomin välttämättömien liikenneväylien rakentamiseen, kun se kerran maat Helsingille antoi.

Itämetron varrelle aiotaan rakentaa 50 000–80 000 ihmisen asuma-alue, jonka Helsinki, Vantaa ja Sipoo suunnittelevat poikkeuksellisesti yhdessä.

Yhteinen yleiskaava on yllättävä käänne, sillä Helsinki sai alueen ytimessä olevan Östersundomin Sipoolta katkeran riitelyn jälkeen vain reilu vuosi sitten.

Kaavan tekemisen ehtona on, että kuntien valtuustot hyväksyvät suunnitelman.

Helsingin metrolinjalla on nyt 17 asemaa. Parhaillaan louhitaan lisäksi länsimetron ensimmäistä vaihetta. Vuonna 2015 valmistuva länsimetro tuo metrolinjalle seitsemän uutta asemaa.

  • Riku Jokinen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Pohjoinen metrolinja aina lentokentälle asti olisi paljon merkittävämpi parannus joukkoliikenteeseen. Vähentäisi matkustajia lähijunilta, jolloin Rautatieasema saattaisi riittää ja koko maan junaliikenne nopeutuisi. Ja miksi rakentaa metro Sipoon metsiin, kun voisi rakentaa sinne missä on jo ihmisiä, mutta ei nopeaa ja helppoa kulkuyhteyttä? Korkeampia taloja, niin metsää ja viheralueita säästyisi.
Hyvä jos laajenee. Harmi että kestää vielä ainaki joku 10v.
sairasta (investoidaan ensin puoli miljardia ja mietitään sitten mistä asukkaat). kannattiko sipoon ryöstö?
Hienoa kun laajennetaan Metroverkkoa helsingin ulkopuolelle! Toivottavasti tekevät siitä tarpeeksi ison. esim 2x2 raiteisen. Voidaan siitä sitten helposti vetää uusi metro Jumboon ja Lentoasemalle jne. Ei tarvitsisi Autolla mennä paikasta toiseen Vantaallakaan :)
eikös metro olisi kannattavampaa vetää tuosta esim. jakomäen ja hakunilan kautta tikkurilaan tai korsoon? metrolla ja junalla kun on sama raide väli niin tästä saisi oivan itä-kehä radan. saman voisi tehdä matinkylän metrolle että ajattaa vaikka kökkeliin saakka ja sieltä kääntää espoon keskukseen niin tulee länsi-kehärata ja sitten vielä oikorata vantaankoskelta laaksolahteen ja kauniasiin niin tulee koko seudun kattava super-kehärata
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme