Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto sulki nuorten mielenterveyskuntoutujien Koivula-kodin vuodenvaihteessa. Koivula avattiin 2005 Lapinlahden sairaalan tontille.

Alasajo on herättänyt voimakasta arvostelua Koivulan asukkaiden ja tukijoiden joukossa.

Koivula oli tarkoitettu psykiatrisesta sairaalahoidosta tai kuntoutumiskodista tulevien nuorten tukiasunnoksi. Nuoret sairastavat esimerkiksi lieväoireista skitsofreniaa tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Asukkaiden mielestä sosiaalivirasto, jonka tehtävä oli ohjata kuntoutujia talon asukkaiksi, ajoi itse Koivulan vajaakäyttöön.

Kaupunki halusi sijoittaa Koivulaan ensisijaisesti vaativaa hoitoa tarvitsevia, sekä mielenterveys- että päihdeongelmista kärsiviä nuoria.

Näitä nuoria ei ollut mahdollista ottaa Koivulaan, sanoo taloa pyörittänyt Suomen mielenterveysseuran SMS-Tuotanto-yhtiö. Sen mukaan kaupungin kanssa tehty sopimus ei esimerkiksi sisältänyt tarvittavaa ympärivuorokautista henkilökuntaa.

Tämän vuoksi 19-paikkaiseen Koivulaan tuli vain kolme uutta asukasta kahden viime vuoden aikana. Talon käyttöaste on ollut noin 60 prosenttia ja asuntoja on ollut jatkuvasti tyhjillään.

Koivulan tukijoiden mukaan talon käyttötarkoituksen olisi pitänyt olla selvä kaupungille alusta lähtien.

  • Riikka Haikarainen

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme