Ravintolapalveluiden verotus aleni heinäkuun alussa vajaalla kymmenellä prosenttiyksiköllä, 22 prosentista 13 prosenttiin. Helsingin Sanomat kysyi 30 ravintolalta Helsingin kantakaupungissa, alensivatko ne hintojaan veroalen myötä.
Kyselyssä selvisi, että suuri osa erityisesti pienistä ravintoloista myy ruokaa entisin hinnoin. Lisäksi ilmeni, että moni ravintolanpitäjä ei edes tiedä arvonlisäveron kevennyksestä.
Alle kymmenen ravintolaa oli huomioinut verotuksen kevenemisen kaikissa ruoka-annoksissaan ja viisi ravintolaa huomioi veroalen osittain. Loput ravintoloista panevat verohyödyn suoraan omaan pussiinsa.
Tulos ei ilahduta ravintolayrityksiä edustavan Matkailu- ja Ravintolapalvelut yhdistyksen MaRa:n toimitusjohtajaa Timo Lappia. "On selvää, että se raha ei kuulu yritykselle."
MaRa on listannut verkkosivuillaan jäsenravintolansa, jotka ovat sitoutuneet hintojen laskuun. Myös asiakkaat seuraavat ravintoloiden hintoja vireästi. Esimerkiksi hinnanmuutoksia listaavalle nettisivulle alv13.fi on ilmoitettu yli 2 000 ravintolaa.
Lisää aiheesta tiistain Helsingin Sanomissa.