Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Kuuden ihmisen kuolemaan päättyneestä tapahtumasarjasta tuli ensimmäinen vihje, kun viranomaiset saivat hälytyksen Espoon Sellon kauppakeskuksesta uudenvuodenaattona kello 10.08.

Poliisi kuvasi tilannetta Sellossa sekavaksi, eikä aluksi täsmällistä tietoa tapahtumista ollut. Auttajat keskittyivät ensimmäiseksi ohjaamaan ihmisiä ulos rakennuksesta ja etsimään uhreja.

"Sellon uloskäynnit suljettiin ja ruvettiin etsimään tekijää", kertoi rikosylikomisario Jukka Kaski Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Silminnäkijät luonnehtivat heti tuoreeltaan ampujaa tummahkoksi mieheksi. Osa asiakkaista kuuli pamauksia, mutta he eivät osanneet yhdistää ääniä ampumiseen. Lähtö ulos kauppakeskuksesta tapahtui äkkiä.

"Minulta jäivät kaikki ostokset kassalle ja autokin talliin. Kiireellä piti lähteä", kertoi ampumavälikohtauksen aikaan Sellon Prismassa ollut Pentti Kaukonummi .

"Ihmisiä juoksi epätietoisina sinne sun tänne. Heitä ohjattiin sieltä lähinnä ulos, jotta saadaan sinne tilaa", kuvaili vanhempi konstaapeli Teemu Oksanen .

Pian selvisi, että ampujan uhrit olivat Sellon Prismassa. Kaksi heistä oli Prisman alakerrassa ja kaksi yläkerrassa.

Sellon johdon mukaan kauppakeskuksessa on yleensä vastaavana aikana 3000–4 000 ihmistä. Heistä useamman sadan arvioidaan olleen Prisman lähistöllä tapahtuma-aikaan.

Osa asiakkaista jäi odottelemaan kauppakeskuksen avautumista ja pääsyä parkkihalleihin. Kännykkäverkko tukkeutui aika ajoin, kun ihmiset soittivat perheilleen ja tutuilleen.

Tunnelma Sellon ulkopuolella oli näennäisen rauhallinen ja epäuskoisen hämmentynyt.

Ensimmäiset tiedot kuolonuhreista tulivat julkisuuteen puolenpäivän aikaan.

Iltapäivällä saatiin tieto viidennestä uhrista, ampujan entisestä naisystävästä. Hänet oli surmattu kotiinsa Sellon lähettyvillä. Epäilty ampuja löytyi hetkeä myöhemmin kotoaan Espoon Suvelasta.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme