Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Espoon hiippakunnan tuomiokapitulit hylkäsi tänään rovasti Liisa Tuovista vastaan tehdyt kantelut. Tuovinen toimitti rukoushetken naisparin puolesta seurakunnan leirikeskuksessa Espoossa heinäkuussa.

Tuomiokapitulin mukaan Tuovinen on toiminut kirkon yhteisten päätösten mukaisesti. Yksityishenkilöt tekivät asiasta yhdeksän kantelua.

Tuovinen itse otti päätöksen vastaan ilahtuneena.

"Se on voitto kirkolle ja ihmisyydelle. Paitsi että heillä on oikeus parisuhteeseen ja perheeseen, seksuaalivähemmistöjen täytyy olla täysvaltaisia kirkon jäseniä. Nyt jäädään odottamaan, milloin tulee kirkon virallinen siunauskaava", Tuovinen toteaa.

Tuovinen kertoo saaneensa kirjeitse paitsi vakavia pohdintoja Raamatun tulkinnoista myös nimettömiä toivotuksia suoraan helvettiin.

Hän aikoo pyydettäessä edelleen pitää rukoushetkiä samaa sukupuolta oleville pariskunnille.

"On helpottunut olo, koska perustelut, miksi toimin näin, on hyväksytty. Ihanaa myös näiden ihmisten kannalta. Meillä kaikilla on nyt helpompi hengittää", Tuovinen sanoo.

  • Markus Myllyoja, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme