Vantaan seuraava kaupunginjohtaja on sittenkin Kari Nenonen (sd). Nykyisin Kuntaliiton varatoimitusjohtajana oleva Nenonen (sd) ehti jo toissa viikon torstaina ilmoittaa, ettei lähde Vantaalle.
Kieltäytyminen johtui siitä, ettei Nenonen uskonut saavansa Vantaan poliitikkojen täyttä tukea kaupunginjohtajuudelleen.
Kieltäytymisen jälkeisenä päivänä Vantaan poliittinen johtokaksikko kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen (kok) kuitenkin onnistuivat houkuttelemaan Nenosen kahville.
Lopulta miehen pää kääntyi. Tänä iltana Nenonen on tavannut myös Vantaan muiden valtuustoryhmien ryhmänjohtajat Vantaan väliaikaisessa valtuustotalossa Pakkalassa.
"Tämä oli työvoitto, joka koituu Vantaan parhaaksi. Vakuutimme Nenoselle, että annamme hänen työlleen täyden tuen", huokasi kaupunginjohtajavalintaa johtanut Lindtman tuoreeltaan.
Valtuuston on marraskuun puolivälissä määrä vahvistaa Nenosen valinta kaupunginjohtajaksi.
"Olen helpottunut. Nenonen oli paras, kun demari piti valita", Mäkinen myönsi.
Vantaan demarit ja kokoomus ovat tehneet virkapaketin, jossa kaupunginjohtajuus on demarien ja myös auki oleva maankäytön apulaisjohtajuus on kokoomuksen.
Apulaisjohtajaksi on nousemassa marraskuun puolivälissä Juha-Veikko Nikulainen (kok).
Vantaan kaupunginjohtajan valinta on tänä vuonna ollut täynnä solmuja. Toukokuussa valtuusto valitsi johtajaksi Jukka Peltomäen (sd). HS kertoi kesäkuussa, että Peltomäki asui markkinahintaa alhaisemmalla vuokralla vantaalaisen arkkitehtitoimisto Forma-Futuran omistajan asunnossa.
Keskusrikospoliisi alkoi tutkia Peltomäen mahdollista virka-aseman väärinkäyttöä.
Peltomäki erosi syyskuussa menetettyään poliittisen luottamuksensa. Eroon vaikutti myös naisystävän ottaminen virkamatkalle Manchesteriin.
Nenonen nousi vahvimmaksi seuraajaehdokkaaksi, mutta hän kieltäytyi ensin johtajuudesta. Kieltäytymiseen vaikutti myös Nenosen aiempi työ Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajana.
Hän lähti Husista Kuntaliittoon, kun välit Husin henkilökuntaan olivat tulehtuneet organisaatiouudistuksen takia.
Vantaalla osa kuntapoliitikoista hylki Nenosta Hus-eripuran takia.
Katja Kuokkanen HS