Nesteen huoltoasema Helsingin Oulunkylän kaupunginosassa tuhoutui tulipalossa lauantaina. Savu levisi nopeasti pohjoiseen päin, ja lähialueen asukkaita kehotettiin pysymään sisällä ja sulkemaan ikkunat ja ilmastointi.
Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.
Poliisin mukaan mitään rikokseen viittaavaa ei ole tullut ilmi palon syttymissyytä tutkittaessa.
Liikennettä paloalueelle rajoitettiin , ja esimerkiksi bussit ovat kulkeneet kiertoreittiä.
Tulipalo aiheutti myös räjähdysvaaran, mutta koska polttoainetankit ovat syvällä maan alla ja räjähdysherkkä alue saatiin eristettyä, räjähdyksiltä vältyttiin.
Palo roihusi vahvimmin rakennuksen katonrajassa yläpohjassa, josta se sai alkunsakin.
Pelastuslaitokselta kerrottiin iltapäivällä, että palo saattoi johtua sähköviasta. Henkilökunta oli kuullut katon suunnasta poksahduksen ja ehti poistua paikalta ennen palon leviämistä.
Huoltoasema sijaitsee lähellä Oulunkylän jäähallia Siltavoudintien ja Käskynhaltijantien risteyksessä.
Pelastuslaitoksen mukaan sammutus tullee kestämään pitkään. Paloa on sammuttamassa 10 pelastuslaitoksen yksikköä.
Päivystävän palomestarin Markku Aholan mukaan henkilökunta oli toiminut palon alkaessa esimerkillisesti. Asiakkaat oli ensin ohjattu ulos, henkilökunta oli poistunut ja soittanut välittömästi hälytyksen.
Paikalla on ollut pitkälti toistasataa ihmistä katsomassa paloa.