Katutaiteen uusin villitys, neulegraffitit, näkyy yhä useammin pääkaupunkiseudulla. Yksi neulegraffitien tekijöistä on Terhi Viinikanoja.
Viinikanoja innostui aiheesta bongattuaan neulegraffiteja viime syksynä internetistä. Nyt hänen neulomiensa graffitien lukumäärä pyörii yli 60:ssä.
Pääasiassa Viinikanoja kiinnittää kättensä jälkiä pääkaupunkiseudulle. Teosten tallentaminen on kuitenkin tarpeen.
"Esimerkiksi Myyrmäessä kaikki graffitit häviävät suunnilleen viikossa, mutta Tikkurilassa ne pysyvät vaikka kuinka pitkään", Viinikanoja kertoo.
Pienien teosten ohella neulomalla on toteutettu myös isoja installaatioita.
Kesäkuun alussa kuvataiteilijat Aino Louhi ja Kaija Papu päällystivät Hyvinkäällä osan Hitsaajat-patsaasta kommenttina ympäristötaiteen maskuliinisuudelle. Taju09-näyttelyä varten tehty työ vaati yli kuukauden työpanoksen.
Louhi uskoo, että neulegraffitien suosion nousuun on useita syitä. Osallistumisen matala kynnys lienee yksi niistä. "Lankoja saa mistä tahansa ja neuleita on helppo työstää."
Pax 09-festivaaleilla Alppipuistossa toimii tänään ilmainen neulontatyöpaja, jossa annetaan opastusta urbaaniin neulontaan.