Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
HS.fi
Mon, 21 Feb 2011 14:07:46 +0200

Lisää artikkeliin kuvia

  • HSL:n sininen bussi kaartaa Uudelta Porvoontieltä Östersundomin Sakarinmäen koululle Knutersintietä pitkin. Yleiskaavaluonnoksen mukaan tietä jatkettaisiin taustan metsikön läpi yli Uuden Porvoontien Karhusaareen, joka siten yhdistyisi Östersundomin metro-|Leif Rosas
Helsinki, Sipoo ja Vantaa julkistivat maanantaiaamuna yhteiset suunnitelmansa Östersundomin alueen kehittämisestä. Kaupunkien yhteisen Östersundom-tomikunnan linjanvedoissa alueelle asutetaan noin 65 000 ihmistä, joista Helsinkiin runsaat 40 000. Alueesta suunnitellaan pientalovoittoista puutarhakaupunkia.

Alueen joukkoliikenne hoidetaan vetämällä metrorata Mellunmäestä Sipoon Majvikiin. Runsaan kymmenen ja puolen kilometrin uudelle rataosuudelle tulee kuusi metroasemaa, joista kolme on Helsingin, kaksi Vantaan ja yksi Sipoon puolella.

Alueen pääasialliseksi rakennustyypiksi tulee kaupunkipientalo (englanniksi townhouse). Sillä tarkoitetaan toisiinsa kiinni rakennettuja kaksi- tai kolmikerroksisia pientaloja, joissa jokaisella huoneistolla on oma piha ja ulko-ovi.

Tällä vältetään lähiöiden rakentaminen, mutta saadaan metrolle riittävä asukastiheys. Vain kymmenykselle rakentamiselle kaavoitetusta tulee kerrostaloja.

Östersundomin alueella on useita luonnonsuojelualueita. Rantojen Natura 2000 -vyöhykkeille ei rakenneta. Sen sijaan Sipoonkorven raja vedettäneen uudelleen, sillä kansallispuisto on vain pieni alue nykyistä metsämaata.

Suunnitelmat liittyvät Helsingin ja Porvoon välisten ranta-alueiden pitkän aikavälin kehittämiseen. Vuoteen 2050 mennessä Helsingin ja Porvoon välissä arvioidaan asuvan 150 000 ihmistä.

Nyt esitellyt suunnitelmat eivät ole lopullisia, vaan löyhä yleiskaava. Ne toimivat pohjana keskustelua ja päätöksentekoa varten. Suunnitelmat on määrä saada lopulliseen muotoonsa ensi vuoden loppuun mennessä.Henrik Kärkkäinen HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Mistä asukkaat tuonne? Kun Hjallis pamauttaa luksus kämpät myyntiin niin kenellä niihin on nyky palkoilla varaa? Tuskin sinne pelkkiä kaupungin kämppiä tulee, arvo alueille! Ekana kulkuyhteydet kuntoon ja sitten kämpät vasta.. saadaankohan me nähdä ihme ja Mellunmäen kämppien hinnat pomppaa taivaisiin?
että mistä asukkaat tuonne? suunnitelmahan tähtää kai vuosikymmenien päähän, vuoteen 2050 tai jotain. Mietipä kuinka pljon porukkaa on tullut Espooseen viimeisen 40 vuoden aikana...
Helsingin kaupungin strategian mukaisesti jokaiseen taloyhtiöön tulee myös vuokra-asuntoja. Näin on toimittu myös Vuosaaressa ja Merirastilassa..
"Helsingin kaupungin strategian mukaisesti jokaiseen taloyhtiöön tulee myös vuokra-asuntoja. Näin on toimittu myös Vuosaaressa ja Merirastilassa.."

Toimitaanko Helsingissä tosiaan noin? Siis samassa taloyhtiössä on omistusasuntoja ja vuokra-asuntoja?

Eihän tuo voi olla totta, ei edes Suomessa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Enin osa porukkaa löytynee kaupungin omasta väestönkasvusta, kuten tähänkin asti.
"Tällä vältetään lähiöiden rakentaminen".

Olisi mukava kuulla mikä on Hesarin määritelmä "lähiölle", jos kaupunkipientalojen rakentaminen estää lähiön syntymisen. Veikkaan että määritelmä on "sellainen paikka missä asuu niitä köyhiä ja missä Hesarin toimittajat eivät asu".

Voisi tietysti muistaa että pääkaupunkiseudun asukkaista 80% asuu tyytyväisenä lähiöissä, vaikka kulttuurieliitin sosiaalinen paine estää heitä lähiöissä asumassa.
"pääkaupunkiseudun asukkaista 80% asuu tyytyväisenä lähiöissä"

Lähde?
En Hesarin määritelmästä tiedä, mutta oma määritelmäni on, että kantakaupunki on kaupunkia ja loput lähiötä. Paitsi ne jälkeenpäin rakennetut osat kantakaupungista jotka on tehty lähiömäisesti eli pistetaloja kortteleiden sijaan, kuten Lauttasaari.

Erikseen on sitten vielä jenkkityyliset pientalomatot, betonilähiöt ja kasikytluvun vessakaakelislummit 220cm huonemataluuksineen. Lähiö tai esikaupunki, sama asia.
Joopa joo ja kun pientalot on saatu myydyksi niin aloitetaan betonibunkkereiden rakentaminen aivan viereen tietysti.Näin on tehty koko PK-seudulla mailmansivu hienot towhouset jäävät näiden betonibunkkereiden varjoon auttamattomasti.
Vantaan Kartanonkoskella voi käydä katsomassa "townhouseja". Nättejä asuntoja, mutta kun kaikki kadunvarret ovat täynnä asukkaiden parkkipaikkoja ja autoja, on maisema kaikkea muuta kuin viihtyisä. En muuttaisi.
Tosiaan sielä on aika huonosti parkkiksia. Liian ahtaaseen rakennetaan. Ja vaikka pihassa olisi jokaiselle se oma parkkis niin etupihat on sitten autopaikkoina ja jokaisen talon takapihalla on oma trampoliini ja iskän nurkkaan ehdettu grilli. Tosi tunnelmallista.
Olisivat laittaneet perinteisen rivari ja omakotitalo alueen tuosta, luonto olisi lähellä. Eikö pks:lla ole pienimuotoinen tonttipula?
Kartanokoskella nuo oman pihan omaavat talot lähtevät valmiina n. 600t hinnoista ja siitä ylöspäin. Kolmion pienellä takapihalla saa 300t.

Kellä on varaa???
En minäkään muuttaisi, koska asun nyt Espoossa omakotitalossa paljon isommalla tontilla. Mutta kyllä ne townhouset ihan mukavia on. Kannattaa käydä Leppävaaran liepeillä katsomassa sitä taannoin paljon mainostettua englantilaiskylää, joka tosin on kaikkea muuta kuin englantilainen. Englannissa nimittäin kaikki talot ovat samanlaisia keskenään. Leppävaarassa on viihtyisää, koska jokainen talo on oma kiinteistö, jonka on rakennuttanut tontinhaltija itse.

Todennäköisesti tämä(kin) homma pilataan sillä, että annetaan alue (tavalliseen tapaan) urakoitsijoiden mellastettavaksi. Eli tavallinen ihminen kynitään taas. Oikea tapa olisi tehdä jokainen tontti omaksi kiinteistökseen ja myydä tai vuokrata ne tuleville asukkaille suoraan, niin että itse kukin rakennuttaisi itse. Ei sillä välttämättä sen parempia taloja synny kuin sarjatuontantona grynderin tekemänä, mutta rahat jäävät kotiin asukkaiden hyväksi eikä grynderin mersukauppaan.

Espoon rakennusvalvonnassa aikanaan voivoteltiin, kuinka työlästä tuollainen seinästä seinään rakennettavien talojen viranomaisvalvominen on, kun naapurit ovat keskimäärin kovin riitaista sakkia. Että mahdollisuudet saada oma talo kohtuuhinnalla hyvien kulkuyhteyksien päässä tullaan tässäkin pilaamaan melkoisen varmasti, ettei viranomaiset vaan joudu kovasti ahkeroimaan.

Vaikka townhousen idea sinänsä on hyvä. Suorastaan erinomainen.
Townhouset kartanonkosken tyyliin kyllä sisältää tuon p-paikan. Mutta aika hyvin tämä myös säätelee asujaimiston jakauman, ei sossun ja muun laitapuolen kulkijat asuta aluetta vaan aidosti turvallista seutua lapsiperheelle. Autoliikenne oikeasti hyvin vähäistä ja vahvasti pääväylille ohjattua. Toimii, ja kun bussiyhteydetkin on todella hyvät niin sopii oikein hyvin.

Jos össiksessä sama toteutuu niin oikein hyvä.
Eiköhän Helsinki kaikkien perinteiden mukaisesti gryndaa tämän 100%.
Aina voi muuttaa kainuuseen, siellä on kyllä tilaa citymaasturille. Kaupunki kaupunkina ja metiköt sitten erikseen, oikein v******uttaa kun katselee motarilta miten kauniita maisemia ja luontoa pilattu satunnaisilla tornitaloilla ja kauppakeskuksilla, kartanonkoski puolestaan vaikuttaa erittäin mukavalta paikalta
Hieno suunnitelma. Riittävän tiheää niin että palveluita syntyy oikeasti lähelle, eikä tarvitse 10 kilometrin päähän ostamaan maitoa tai leikkaamaan tukkaa.

Toivottavasti tätä ei vesitetä perinteisellä "kolmannes-kolmannes-kolmannes"-meiningillä, jossa kaavaluonnoksesta poistetaan kolmannes rakennettavista alueista, rakennettavista alueista joka kolmas rakennus, ja jäljelle jääneistä rakennuksista kolmasosa rakennuspinta-alasta, jolloin jäljelle jää perinteinen metsälähiö.
korkealla rakentamisella jäisi enemmän yhteisiä alueita; mm. viher- ja leikkialueita tehdäänkö nyt sokkeloinen talomatto?
Eiköhän tuonne saada muutama pilvenpiirtäjä suunniteltua. Pakkohan sitä on saada suuruuden ja vaurauden symboleita.
Voihan townhousen rakentaa niinkin, että etupihalla on tilaa autolle. Taloihinhan tulee takapihatkin. Kivan kuuloinen suunnitelma, tiheää rakentamista eikä kuitenkaan kerrostaloaluetta. Metroyhteyden varrelle. Toivottavasti toteutuu.
Vähän arveluttavaa suunnittelua tuollainen, että autolla ajellaan pihapiirissä kotioven pieleen asti. Ei siinä enää uskalla päästää pienempiä lapsia telmimään oman aidatun pihakarsinan ulkopuolelle. Ja onko kovin kivaa näin talvella, kun naapuri päräyttää 20-vuotiaan dieselinsä aamutuimaan lämpeämään 5m omasta ikkunastasi...
Eiköhän tuo tehdä niin että kerrostalon "raput" jaetaan siten että kummallakin puolella yhtä jaksoa on kaksi asuntoa, jotka on kahdessa tai kolmessa kerroksessa. Näin kummallekin puolelle tulee piha.

Kummallekaan puolelle ei saa pysäköidä. Joka 10:llä asukkaalla voi olla auto tai alle. Atuoja saa pysäköidä ainosastaan alueen pysäköintilaitokseen, jolla on monopoli ja hinnat sen mukaan.

Siis metroslummi, missä kerrostaloasunnot ovat epäkäytännöliisesti korkeussunnasssa ja alimman kerroksen edessä 4 x 4 m "pihaa". Erona entisiin se ette autoa saa mihinkään, vaan sinun pitää kulkea metrolla. Sen ympärilelhän tuo lähiö on suunniteltu kuin M-radan upeat edeltäjänsäkin.
Kun rakennetaan kerrostaloja niin väliin jää luontoa ja iso yhteinen piha. Missä maisema kun townhouseista syntyy kivimuuri ja omat aidatut pihat lisäävät eristäytymistä, pienet pläntit ovat myös kelvottomia lasten leikeille.
Metsälähiöiden betonikolosseissa ihmiset vasta eristäytyvätkin. Kaupunkipientaloissa on inhimillisempi mittakaava, ja tiiviimpi kaupunkirakenne takaa toimivat joukkoliikenneyhteydet. Maisema syntyy asuinalueen puistoista ja ulkoilualueista.
Pieniä lokeroita pihoina ja käytännössä kolmikerroksinen kerrostalo missä asunto mahdollisimman hankalasti monessa tasossa. Ei parkkipaikkoja. Runsaasti sosiaalista asumista. Vähän vihertilaa, jotta on "tiivistä". Tuolla ei maksukykyisten pakoa Helsingistä pysäytetä.
Vanhoissa kerrostaloissa usein näin onkin, että talojen väliin jää luontoa ja piha. Uusissa ei tiiviysvimman takia läheskään aina jää ja varsinkin sillä surullisen kuuluisalla asuinalueiden tiivistämisellä käytännössä tarkoitetaan juuri sitä, että se luonto siitä välistä korvataan uudella kerrostalokolossilla.

Myös uusilla rivarialueilla on nähty niitä esimerkkejä, että uudet rivitalot seisovat aivan toisiaan vastakkain muutaman metrin välillä. Luulen, että tämä on vaarana tässäkin Östersundomin alueella. Siinä se on sitten kiva katsoa omasta ikkunastaan vastapäisen naapurin Perttiä kalsareissaan aamukahvilla...
Se "surullisen kuuluisa asuinalueiden tiivistäminen" tarkoittaa sitä että pimentävät ryteiköt korvataan rakennustaiteella ja asunnoilla jolloin katutila selkenee, viihtyisyys paranee ja kasvava asukasmäärä luo alueelle elämää, palveluja ja parempaa joukkoliikennettä. Kerrostaloilla täydentämällä keskelle metsää väljästi roiskaistuista kerrostaloista tulee eheämpiä kortteleita ja kaupunki saadaan jopa näyttämään kaupungilta, pientaloilla täydentämällä saadaan alueelle rikkaampaa asuntokantaa ja monipuolisempaa väestörakennetta. Rakennetun ja rakentamattoman rajat tulisi saada selvemmiksi, että on selkeää milloin ollaan kaupungissa ja milloin luonnossa. Myös viherrakentaminen on rakentamista, hoidetut nurmikot ja kauniit istutukset on silmälle mukavampia kuin villinä rehottavat ryteiköt, mitä lähiöt tällä hetkellä useimmiten tarjoaa.
Milläköhän aikataululla se metro saadaan rakennettua... Espooseen metron tulo kesti kuitenkin liki 30 vuotta. Noh onhan toussa mainittu vuosi 2050, ehkä silloin se metrokin olisi rakennettuna vaikka kiirettä pitää.
Malminkartanossa on noitten talojen edessä tilaa yhdelle autolle, muut kadun varressa.
Siis joka talon eteen 2 parkkipaikkaa, ei muualle pysäköintiä. Luonnon säilyttäminen tai
kasvullisuuden istuttaminen olkoon olennaista. Takapihatvehreiksi.
Hei vaan paattajille,

Tehkaapa tutustumismatka vaikkapa Usan:n paakaupunkiin (ja erityisesti Fairfax VA joka ihan siina naapurissa) ja ottakaa mallia jarkevasta townhouse rakentamisesta. Varsinkin tuon suhteen mihin ne asukkaiden autot laitetaan. Jokaisessa siella olevassa townhousissa alakerrassa sijaitsee autotalli (tiet on helppo pitaa puhtaina ts. siella Suomessa) johon ne autot on helppo sailoa jottei sitten lumimyrskyjen aikaan ne oleile siella katujen varsilla.
Luuletko että noissa taloissa tulee olemaan yhtään autotallia? EI TULE. Ja kalasataman tapaan noista tulee tietekin autottomia. Eihän muuten sille metrolle riitä käyttäjiä.

Tuosta tulee Helsingin etäpesäkä jonne pannaan ne köyhät joilla ei ole varaa asua kantakaupungissa ja varmistetaan että ovat riippuvaisia metrosta, eivätkä karkee esimerkiksi Vantaalle markettiin ostoksille autolla.

Eli eiköhän sieltä se autoton ekokylä -viesti kohta pompsahda. Sinä autollinen paaria, älä luule että täällä sinua tullaan ottamaan huomioon, sen enempää kuin kalasatamassakaan. Sinä et kuulu joukkoon.
Mm. Vuosaaressa tuontapainen uudehko fiksu pätkä katua.
Ei metroa kannata korpeen vetää jossa asuu muutama perhe.
Mutta kun vihreät haluaa sillä luonnonsuojelualueelle, ja hinnasta viis
Sisukkaan ajatus autotalleista talon alla on hyvin järkevä ratkaisu. Kyllä porukalla autoja on, vaikka työmatkat julkisilla taittaisivatkin. Grynderit pitää pelata pois townhouse-kuvioista, jotta taloista tulee hinnaltaan järkeviä ja alueelle saadaan toimelista porukkaa, joka nyt karkaa ympäryskuntiin.
Onko vihollinen muuttanut pois?

Kun olin Suomen harmaissa Santahaminassa vuonna 1961, niin vähän väliä vihollinen tuli Östersundomin suunnasta ja silloin lähdettiin polkemaan siihen suuntaan.

Minun aikanani ei vihollista onnistuttu poistamaan. Nuoremmat ikäluokat ovat näemmä onnistuneet paremmin.
"Östersundomin" pitäisi olla suomeksi Itäsalmi.
Ei kaikkea tarvitse suomentaa typerimmällä mahdollisella tavalla.
Petelle tiedoksi: alueen virallinen nimi oli Itäsalmi, kun se vielä kuului Sipooseen.
Ja ennen kuin Sipoo vaihtoi nimen Itäsalmeksi oli sen nimi Östersundon, oli varmaan noin kaksi vuotta itäsamli...
Pientalo-kaupunginosa on vain kevyt huijaus. Kohta alkaa uuteen Helsinkiin pukkaanmaan vuokrakerrostaloa ja asukkaat sen mukaisesti. Itähelsingin ongelmat leviävät uusille alueille.
Kun alueliitossuunnitelmaa esiteltiin meille aboriginaaleille Sakarinmäen koulun salissa, sanottiin että alueelle ei tule yhtään kerrostaloa, että ei tarvitse pelätä, ja eihän ne kerrostalot sitä paitsi edes ole niin paha juttu jos vaikka muutama tulee.. Kai siinä omistusasunnoissa asuvat sipoolaiset pelkäsivät että kerrostaloon tulee kaupungin vuokra-asuntoja ja ne vuokralaiset tulee ja vie meiltä kultalusikat suusta.

Sitten järjestettiin kansanäänestys jossa sai ottaa kantaa siihen haluaako pysyä sipoolaisena vai tulla helsinkiläiseksi. Meistä alueen asukkaista 93% vastusti liitosta. Koska vastustus ei ollut tarpeeksi selvä, päätettiin liitos toteuttaa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
"kaupunkipientalo (englanniksi townhouse). Sillä tarkoitetaan toisiinsa kiinni rakennettuja kaksi- tai kolmikerroksisia pientaloja"

Huijausta: Tuo ole mikään pientalo ole. Tuo on kerrostalo. "Tosiinsa kiinni rakennettuja pietaloja".

Voi höpöhöpö sentään. Suomeksi sanottuna kerrotaloja jossa sinulla on asunto epäkäytännöllisesti kolmessa tasossa ja ei mitään tekemistä omakotiltalon kanssa.

Ja Grynderi gryndaa betonikuutiot päällekäin, pistää pastelivärin päälle ja sitten vedetään hinta tapissa.

Onneksi sentään oikean omakotitalon haluavat voivat muuttaa Vantaalle, Espooseen tai Nurtsille eikä Hesan Östiksen metroghettoon.
Ei ole pientalo, vaan rivitalo. Myös paritalo on mielestäni rivitalo; siinä vain on kaksi huoneistoa, molemmat "rivarinpäätyjä". Vai osaako joku selittää miten rivarinpääty ja paritalonpuolikas noin käytännössä eroavat toisistaan?
Miksi ne nyt Ruotsiin rakentaa? Itäsalmi puolestaan on vieläkin tyhjillään.
Vi tala två språk i Sibbo :)
Två språk eli paikannimet kahella kielellä eiks niin? Ei riitä pelkkä alueen alkuperäisten asukkaiden sortaminen, pitää vielä suomenkieltäkin sortaa.
Kuka haluaa itään kun voi asua omakotitalossa Espoossa/Granissa tai vaikka Kirkkonummella. Metro tuo pelkkää häiriötä.
Östersundom takaisin Sipoolle!
Aluetta pitäis kutsua Itäsalmeksi. Se oli virallinen nimi ennen liitosta Helsinkiin, ja Vantaan puolella lännessä sijaitsee vastaavasti Länsisalmi. Nykyinen nimeämispolitiikka sortaa Helsingin suomenkielistä enemmistöä, jolla on oikeus omankielisiin paikannimiin kaupungissaan.
Mikä on Östersundomin suomenkielinen nimi?
Miten on mahdollista, että tiivistä rakentamista kannattava Jan Vapaavuori sallii rakentamsien, jossa keskellä korpea on siellä täällä muutama talo? Ei tuossa suunnitelmassa ole mitään järkeä jos metrokin ajelee suurimman osan matkastaan keskellä metsää ...

Lisäksi kiinnitti huonmioni jälleen kerran Vantaan kaavoitukseen. Eli Vantaa on kaavoittamassa asuntoja lähelle jätevoimalaa!!! Mikseivät terveysviranomaiset puutu Vantaan touhuihin? Ensin ihmiset asutetetaan lentokentän melu-, pakokaasu- ja glygolipäästojen saastuttamille alueille ja nyt vielä jätevoimalan ympäristöön!
Miksi ihmeessä aamun Hesarin kartassa pientaloalueet oli merkitty VIHREÄLLÄ? Rakentaminen kuuluu merkitä punaisella, jotta ymmärretään mikä alue muuttuu täysin.
Ei omakotitalojen rakentaminen Sipoonkorven eteläreunan kalliomaastoon todellakaan ole vihreää vaan vaatii louhimista, maastonmuokkausta ja kaikkea hyvin raskasta rakentamista. Metroasema jää niin kauaksi että kaikilla on kaksi autoa.
Tosijärkevää, että pääkaupunki kasvaa myös itäsuuntaan. Östersundonm on yhtä etäällä Helsingin keskustasta kuin Kivenlahti. Kivenlahti on tiivis kerrostaloalue ja on ollut ilman metroa jo kolmekymmentä vuotta ja joutuu olemaan ilman ainakin kymmenen vuotta. Metron voisikin johtaa ensin sinne. Östersundom voi rakentua rauhassa syöttöliikenteen varassa kauankin.
Näin on, sama koskee suuntaa Helsingin keskustasta pohjoiseen. Tää on kyllä typerintä mitä Helsinki on vähään aikaan tehnyt.
Eikös kaupunkisuunnitteluvirasto voi esittää Itäsalmi nimen käyttöönottoa kaupunginhallitukselle.
Todellakin hyvä huomio tuo Kivenlahden mainitseminen. Eli epäilykseni Vapaavuoren ajattelun järkevyydestä vahvistuvat edelleenkin! Siis eihän järjellä ajateltuna ole mitään järkeä rakentaa metro keskelle korpea kun esim,. jo TIIVIISTI RAKENNETTU Kivenlahti olisi ilman metroa Östersundomin jälkeenkin!!!

Haloo VAPAAVUORI ja muut Helsingin päättäjät!!!!! JÄRKI KÄTEEN! Mihin järki on kadonnut Helsingistä?
Itäsalmi takaisin ja heti. Kielilaki kunniaan.
Özsterbottomsundum, ei tee mieli muuttaa.
Minua ihmetyttää sana luonnonsuojelualue, kun aluetta kehitetään sinne kaavaillaan ulkoilureittejä yms. Ihan ymmärrettävää paikallisten ihmisten kannalta mutta ei siinä luontoa suojella.
Miksei puhuta virkistysalueesta? Onko syynä vain se että saadaan lisää prosentteja suojelualueiden kiintiöihin?
Mitäs Helsinki aikoo tehdä pientalojen omistajille, kun näyttävät nuo punaisimmat eli raskaasti rakennettavat alueet osuvan aika monen omakotitalon (uudenkin) kohdalle? Laitetaanko aboriginaalit reservaattiin ja omakotitalot jyrätään tieltä? Tähän Helsinki ei ole ottanut kantaa. Vaikka samaa meininkiähän tässä tuntuu olevan kuin itänaapurissa Stalinin aikaan eli tehdään mitä halutaan; vallataan alueita ja alkuasukkaat siirretään muualle häiritsemästä. Laista välittämättä, kuten yleiskaavaluonnoksesta jokainen voi huomata.
Minunkin taloni näkyy jäävän metroaseman jalkoihin.
Kukaan ei ole kertonut meille "aboille" miten meille käy.
Pakkolunastusta vilautellaan silloin tällöin.
Tiedän täältä monta vanhaa jäärää (itseni lisäksi) joilla ei ole pienintäkään aikomusta myydä taloaan ja tonttiaan.
Ainoa ostaja kun olisi tässä tilanteessa Hesa.

Kun raja siirrettiin meille luvattiin paljon hyvää ja kaunista.
Kerrottiin , että palvelut paranevat.
Katin kontit!
Ainoa edistys oli bussilipun halpeneminen, ja sekin ilmeisesti on vain väliaikaista.
Tulevassa vyöhykejaossa joudumme etäisyyden vuoksi kalleimpaan luokkaan?
Mutta saimmehan sentään rakennukiellon!
Koskahan tulee toimenpidekielto?
Talot vanhenevat...

Nauttikaa Itäsalmen rauhasta niin kauan kun sitä kestää, ei meinaan enää pitkään kestä. Kohta tulevat vuokratalot ja Itä-Helsingin betonikuutiot. Kannattaa muuttaa Espooseen tai kehyskuntiin pois ennen ongelmien alkamista.
Tää Östersundom on kyllä paha moka Helsingiltä. Miksi helvetissä asutetaan 70 000 ihmistä kauaksi keskustasta kun lähempänäkin on sitä väljää tilaa? Ja kuten jo mainittu, miksi vedetään metro ensin itään kun lännessä ja pohjoisessa on jo valmiiksi asukkaita ilman metroa, miksei ne alueet saateta ensin verkoston piiriin? Ei pääkaupunkiseudun kuulu enää kasvaa ulospäin, vaan sisäänpäin, kaavoituksesta löysät pois ja metro talojen alle eikä kauas pelloille!
Aikkoko Helsinki loukata ihmisen perusoikeutta omistaa (kalliilla velkarahalla ja elämäntyöllä maksettua) oman kodin, jossa kasvatetaan lapset ja maksetaan kiltisti verot.
MITÄ TAPAHTUU NYKYISILLE ASUKKAILLE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

En todellakaan aio ilmaiseksi juuri valmistunuttta "punaisen alueen" taloani Helsingille myydä. Kerroin tulee olla markkinahinta x 3, jotta vältytään uusilta Koijärven kapinoilta.

Vapaavuori ja Harkimo on tämän ryöstön ja kyydityksen junaillut. Tulen takuuvarmasti valittamaan kaikesta ja kaikkialle. Eiköhön EU ole kiinnostunut Suomen kuntien ja gryndereiden kirjekuorilahjonnasta ja yksityisen omistusoikeuden perustuslain vastaisesta rikkomisesta. Talvisodan henki käyttöön, vihollisena on tällä kertaa oma kunta - veromarkkojeni saaja.
Mikäli luulette suomalaisilla olevan maanomistusoikeutta, tutustukaa vaikka lunastuslakiin ja kaivoslakiin, niin huomaatte että on turha huudella.Sitäpaitsi minäkin asun tällä alueella ja kaavaluonnos näyttää minusta hienolta, toivottavasti saan myytyä tonttini hyvään hintaan, muutan sitten pois rakentamisen jaloista.

Ns luonnonsuojelijat jotka saalistavat valtaa jokapaikassa tyhmillä perusteilla, onnistunevat jollin tavoin huonontamaan tätäkin ehdotusta. Mesoavat esim ekologisista käytävistä, jotka johtaisivat eläimet rautateiden ja mootorittien yli keskelle tiivistä asutusta??
Järjetöntä.

Mikä muu maailman kaupunki tarvitsee niin paljon tilaa niin pienelle määrälle asukkaita? Kaupunkia pitäisi rakentaa ylöspäin, niin siitä tulisi edes vähän kaupungin näköinen. Höpöhöpö-puheet ekologisuudesta voidaan viimeistään nyt haudata iäksi.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme