Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Silmälääkäri Risto Uusitalo tarkasti Alli Ilvosen silmät Hyksin silmäklinikalla ennen sarveiskalvon siirtoleikkausta.|

Pääkaupunkiseudun terveydenhuoltoon on tekeillä mittava remontti, joka mylläisi hoitorakenteita uusiksi.

Uudistus lähentäisi perusterveydenhuoltoa ja sairaaloiden erikoissairaanhoitoa.

Suunnitelmien toteutuessa esimerkiksi tällä haavaa Husin sairaaloissa työskenteleviltä silmälääkäreiltä tai gynekologeilta voisi jatkossa saada hoitoa myös kaupunkien terveyskeskuksissa.

Suunnitelmien mukaan Helsingin, Espoon ja Vantaan sosiaali- ja terveystoimista tulisi kustakin uudenlaisia sosiaali- ja terveysalueita, niin sanottuja sote-alueita.

Sote-alueita on tulossa muuallekin Suomessa. Niiden on tarkoitus pyörittää valtaosaa alueensa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä osaa erikoissairaanhoidosta ja sairaaloista. Näin halutaan purkaa rajoja hoitopaikkojen väliltä.

Pääkaupunkiseudulla Jorvi, Peijas ja Helsingin sairaalat muodostaisivat kuitenkin yhä yhtenäisen Hyks-alueen.

Mallissa kaupungit voisivat vaikuttaa Hyksin sairaaloiden toimintaan voimakkaammin kuin nyt, Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen (kok) uskoo.

Kauniainen, Kerava ja Kirkkonummi voisivat halutessaan liittyä kolmen suuren kaupungin sote-alueisiin.

Myös Husin reuna-alueella Porvoon seudulla on kiinnostusta sote-alueisiin, joilla ne voisivat vaikuttaa nyt Husin hallinnoimiin aluesairaaloihin.

Ehdotuksista ei olla yksimielisiä. Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) pelkää ehdotuksen pilkkovan Husin hallinnon ja työnjaon, jossa sairaalat erikoistuvat tiettyjen sairauksien hoitoon. Potilaiden hoito voisi hänestä vaikeutua.

"Jos sote-alueista tulee hoidon järjestämisen perusyksikkö, nykyisen Husin tilalle tulee hallinnollisia raja-aitoja ja hirvittävä määrä erilaisia yhteistyösopimuksia."

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtajan Risto Rautavan (kok) mielestä ehdotus nimenomaan parantaisi hoitoa muun muassa yhdistämällä erikoissairaanhoitoa perusterveydenhuoltoon.

Rautavan mielestä pitää ensin miettiä, miten hoitoketju toimisi järkevästi ja miettiä organisaatio sen mukaan.

"Kuntien yhteinen tahtotila on se, että erikoissairaanhoidon asemaa ei saa heikentää."

Husin tuleva toimitusjohtaja Aki Lindén ei tyrmää suunnitelmia. "Kaupungeilla voisi olla omia silmälääkäreitä, gynekologeja tai konsultoivia kirurgeja. Se on ihan sopiva malli." Hänestä Hyksin yhtenäisyys on tärkeää esimerkiksi päivystyksen järjestämisen vuoksi.

"Suomi on niin pieni maa, että oikeasti vasta Hyks tai Hus voivat toteuttaa malleja, joissa voi erikoistua pitkälle."

Malli on kirjattu aiesopimukseen, jonka Helsingin, Espoon ja Vantaan terveysjohtajat ovat luonnostelleet kaupunkien ja sosiaali- ja terveysministeriön välille. Luonnoksessa linjataan metropolin roolia ministeriön valmistelemassa terveydenhuollon kokeilulaissa.

Kaupunkien poliittisten ryhmien vetäjät ja virkamiesjohto käsittelevät asiaa pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmässä tänään perjantaina.

  • Jussi Pullinen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme