Palomiehille kävi suhteellisen harvinainen vahinko Helsingissä torstaina - he kolaroivat autonsa takavalon rikki. Tavallisimmin pelti rytisee ohitettavien pikkuautoilijoiden kesken.
Helsingin pelastuslaitos sai hälytyksen osoitteeseen Nilsiänkatu 6 kahden aikaan iltapäivällä. Vallilassa Heltech-ammattikoulussa pirisi palohälytin.
Palomiehet kurvasivat pihaan paloautollaan ja juoksivat sisälle. Paloa ei löytynyt ja miehet päättivät jatkaa matkaa. Paloauto peruutti ja kääntyi pihalla.
Silloin vahinko paljastui.
Paloauton takana olleen Toyota-henkilöauton nokan päällä ja auton vieressä oli takavalon muovinsiruja. Ne olivat paloauton yhdestä hälytysvalosta.
- Toyotasta ei löytynyt mitään vahinkoja, joten pojille ei oikein selvinnyt, olivatko he osuneet henkilöautoon vai eivät. Onhan valo voinut mennä rikki jo aiemmin, päivystävä palomestari Jani Pitkänen sanoo.
Tunnolliset palomiehet ottivat kuitenkin henkilöauton rekisterinumeron ylös. He suunnittelivat ottavansa yhteyttä auton omistajaan tarpeen mukaan.
Yleensä pikkuautot kolaroivat keskenään
Palomestari Pitkäsen mukaan paloautot kolaroivat ainakin Helsingissä harvoin. Torstain tapaisia pieniä vahinkoja sattuu muutaman kerran vuodessa.
Sitä useammin kolisee paloautojen ympärillä.
- Enemmänkin sattuu sellaista, että muut autoilijat väistävät meitä ja kolaroivat sitten keskenään. Joskus etenkin risteyksissä sattuu sellaista. Silloinhan se ei meille kuulu, Pitkänen toteaa.
Helsingin pelastuslaitoksella ohjeistuksena on, että kaikki kolaukset selvitetään. Jos hälytysajossa oleva auto kolaroi kesken matkan, se saattaa jatkaa matkaansa palopaikalle, mutta palata myöhemmin takaisin peltikolaria setvimään.
- Jos jotain rikomme, niin toki vahingot korvataan. Se ei ole mikään kynnyskysymys meille, Pitkänen sanoo.