Kuluva kesä saattaa jäädä partiolaisten viimeiseksi Villa Widablickin huvilassa Villingin saaressa Helsingissä.
Huvila on ollut Malmin seudun partiolaisten tukikohtana jo 18 vuotta. Vuosien aikana partiolaiset ovat remontoineet huvilan sisätilat sekä piharakennukset käyttökelpoisiksi.
Kesän alussa voimaan astui uusi vuokra, joka on yli kaksinkertainen vanhaan verrattuna.
Partiolaiset vastustivat vuokrankorotusta, koska se tuli kesken määräaikaisen sopimuskauden. Partiolaiset olivat olettaneet, että heidän huvilassa tekemänsä korjaustyöt otettaisiin sopimuksessa huomioon. Uusi sopimus oli hyväksyttävä heidän mukaansa ota tai jätä -tilanteessa.
Kun partiolaiset solmivat kaupungin kanssa vuokrasopimuksen 1990-luvun alussa, oli huvila heikossa kunnossa.
"Sinne oli satanut viisi vuotta vettä sisään. Kaupunki huolehti ulkopinnoista, mutta me remontoimme käytännössä kaikki sisäpinnat, lattiat, katot, seinät, ikkunanpokat."
Pihan haravavaja on muutettu talkootöinä 10 hengen talviasuttavaksi mökiksi.
Kiinteistöviraston tilakeskuksen mukaan kyse on vuokratason nostamisesta alueen muita vuokria vastaavaksi. Uusi vuokra on noin 900 euroa kuukaudessa.
Se peritään myös talvikuukausilta, jolloin 260-neliön huvilaa ei voi käyttää. Tilakeskuksen mukaan hinnassa on otettu huomioon käyttökuukausien määrä.
"Emme pysty tukemaan mitään toimintaa, kaikki ovat meille samanarvoisia. Vuokra on edelleen hyvin edullinen huomioon ottaen rakennuksen koon ja muut tilat, joita vuokrasopimukseen sisältyy", sanoo vs. toimitilapäällikkö Sisko von Behr .