Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Pikkujouluista kotiin juovuksissa palannut mies aiheutti viime yönä mittavat vesivahingot Oulunkylässä sijaitsevassa kerrostalossa. Mies huomasi kotiin saapuessaan asuntonsa vessan vesihanan vuotavan. Hän yritti korjata hanaa putkipihdeillä, mutta korjausyritys meni pahasti pieleen.

Seurauksena oli, että hana halkesi kahtia ja miehen asunto täyttyi nopeasti vedestä.

Vettä valui myös alempiin kerroksiin sillä seurauksella, että ainakin miehen alakerrassa sijaitseva asunto ja kellaritilat kärsivät vahinkoja.

Mies hätääntyi tilanteessa valtavasti ja hälytti naapurinsa apuun vasta tovin tapahtuman sattumisen jälkeen. Naapurien paikalle hälyttämät palomiehet saivat homman haltuunsa aamuneljän jälkeen.

Vahinkojen suuruus selviää vasta maanantaina, jolloin talon kärsimät kosteusvauriot päästään selvittämään.

Ylikomisario Tuomo Lotta kertoo, että poliisi käsittelee tapausta tapaturmaluontoisena vahinkona.

"Aika ja miehen kunto eivät vastanneet tehtävää", Lotta sanoo.

  • Joonas Laitinen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Kunnon mies, vielä pikkujoulujen päälle kännissäkin alkaa fiksaamaan kotia.
"Hana halkesi"... Samuraimiekallako sitä yritti korjata?!

Grynderi on varmaan säästellyt kustannuksissa kun ei tainnut olla huoneisto/hanakohtaisia sulkuja putkissa!
Varmaan sen sulun kännissä löytääkin jos ei pysty edes heti hälyyttämään apua. Sitäpaitsi vanhemmissa taloissa yleensä sulut on jämähtäneet jumiin.
Kännissä kannattaa. Silloin on kivaa.
Ei siihen aikaan ollut hanasulkuja käytössä, kun Ogelia rakennettiin. Meidän pitää kuitenkin muistaa se, että jokainen talo on aikakautensa tuote ja putkillakin on käyttöikänsä.
Tosin ei niitä pidä mennä kaikkien räpelöimään.
Ihmettelen Hesarin "vitsikästä" nimitystä putkimiehestä.

Se on ammattilaisen hommaa. Toimittajaksi pääsee helpommalla.
kannattaa noi hommat jättä ammattimiehelle ja mielellään selvälle sellaisellle ;-)
ÖöÖ.. selvä putkimies? Mistä sellaisen löytää?
Kännissä saa hölmöillä ja muut maksavat.
Niinpä. Luulisi humalatilan olevan lähinnä raskauttava tekijä, mutta usein se noteerataan olankohautukselta pohjalta 'no sattuuhan näitä selvänäkin, saati kännipäissään...'.

Täytynyt muuten tulla vettä melko paineella, kun oikein "asunto täyttyi nopeasti"! Ettei nyt olisi mennyt hieman taas liioitteluksi..? ;-)
Tosimies yrittää ensin itse ja ammattimies käy sitten korjaamassa jäljet.
Känniläiset ovat yhteiskunnan erityissuojelussa. Kaikkea saa tehdä, kunhan on kännissä. Ei rangaistusta.
Jos vastaavaa sattuu selvin päin niin ei tule rangaistusta silloinkaan, eikä siitä edes uutisoida.
Jep. Jos olisi vääntänyt putkipihdeillä selvin päin, niin ei olisi ollut uutisoitavaa. Mutta jos tekee sen humalassa, pääsee uutisiin. Ja kyllä nuo hanat voivat haljeta hyvinkin. Eivät ne aina niin kestäviä ole, etenkin jo on korroosiota sisäpuolella. Grynderi on ilmeisesti säästänyt huoneistokohtaiset sulut omiin taskuihinsa kun ne eivät ole olleet pakollisia.

Asunnossa pitäisi olla pääoven vieressä aina "Hätä seis" -napit sähkölle, vedelle ja kaasulle, sekä "tulipalo" -nappi, joka katkaisee sähkön, kaasun ja pysäyttää ilmastoinnin.
Niinpä... Minäkin tulin äitini kämpille Lapilassa kostean baari-illan jälkeen ja alkoi siinä sitten vähän heikottamaan. Päätin sitten fiksuna poikana oksentaa "makkaraperunat" keittiön lavuaarin. Jätin keittiön hanan valumaan ja menin nukkumaan mutta lavuaari nähtävästi meni tukkoon ja vedet lattialle. Alla oli kaksi asuinkerrosta keittiöitä ja kylpyhuoneita + pyykkitupa ja kuivaushuone jotka menivät kaikki remonttiin valuneesta vedestä ja oksennuksesta. Luojan kiitos olin niin kännissä etten joudu maksamaan itse mitään vaan vakuutusyhtiö maksaa viulut!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
Uskomattoman törkeää, että känniääliö pääsee muka korvauksitta! Ei tuo ole mikään vahinko. Kohta rattijuopotkin päästetään rangaistuksetta, kännissähän kaikkea sattuu? Toivottavasti tuohon tulee vielä muutos ja joutuu maksamaan sen, mitä aiheutti. Kyllä selvinpäin toisen asunnon tuhoaja joutuisi maksamaan. Tiukempi linja yleensäkin idiootteihin, esim.poliisikyydit maksullisiksi kännikaloille ym rettelöitsijöille.
suutarin lapsellakaan ei oo kenkiä.
Oli varmaan hauskan näköistä silloin kun asunto oli täynnä vettä. Jos ei muuta, niin todella tiiviisti on seinät ja muut saumat rakennettu, kun tavallisella vesihanalla saa asunnon täyteen.
Peukalo "putkimiehelle" DX
Selaista sattuu,toivotaan että kaikki saavat korvauksen kostuneista omaisuuksistaan,onhan se varmaankin vesi vahingon aiheuttajallekkin ikävä juttu,että kostean illan päätteeksi kostuu alakerran naapurikin.No kyk,se siitä.
En usko, että tuollainen korvauksitta menee. Onhan näitä, että joku on nukahtanut suihkuun lattiakaivon päälle ja on tullut vesivahinko alakerran asuntoon ja on joutunut korvaamaan. Ei ole kyllä oikeustajusta kuultukaan, jos tuollainen öykkäri saa tehdä mitä vaan ja yhteiskunta maksaa.

Mummot maksavat ambulanssikyydistä, mutta juoppoja hyysätään. Miksei valtio ole herännyt vaatimaan poliisikyytejä maksullisiksi? Pikkujoulujen aikaan tulisi muutaman poliisin verran kahisevaa valtion kassaan.
Hyvä idea.Onhan noita juoppo kuljetuksia muutenkin kuin pikkujoulun aikaa samaan putkeen vois myös laittaa maksulliseksi roikaleittenkin kuljetukset poliisilaitokselle.Hyvä idea ihan oikeesti.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme