Poliisi purki kauppakeskus Sellon eristyksen torstaina iltapäivällä Prismaa ja Citymarketia lukuun ottamatta. Poliisi arvioi, että Prisma pysyy suljettuna maanantaihin asti.
Paikalla olleen Helsingin Sanomien toimittajan mukaan poliisi alkoi siirtää ammuskelussa kuolleiden ruumiita iltapäivällä.
Kauppakeskuksen parkkihalleihin avattiin vapaa pääsy, jotta ihmiset voisivat noutaa autonsa.
Myös Sellon kirjastoon perustettu kriisikeskus alkoi pikku hiljaa tyhjentyä, ja kriisikeskuksessa olleet kauppakeskuksen työntekijät pääsivät hakemaan vaatteitaan ja tavaroitaan.
Monet työntekijät joutuivat värjöttelemään päivällä kauppakeskuksen ulkopuolella ilman ulkovaatteita. Sellossa työskentelevä Maria Bitar värjötteli pakkasessa puolisen tuntia.
"Vaihtelimme työkavereiden kanssa takkeja keskenämme ennen kuin pääsimme sisälle lämmittelemään."
Anja Nyman oli puolestaan käymässä apteekissa, kun apteekkari käski asiakkaiden poistua liikkeestä.
"Ihmiset eivät olleet kauhean pelästyneitä ainakaan siinä vaiheessa. Ulkona poliisi kertoi, että kauppakeskuksessa on ollut ampumavälikohtaus."