Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Poliisi harkitsee parhaillaan, onko perussuomalaisten tuleva kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho syyllistynyt bloginsa aseaiheisissa kirjoituksissa rikokseen. Juttua tutkivan rikoskomisario Vesa Hietalan mukaan esitutkinnan aloittamista harkitaan.

"Vielä emme ole päättäneet, onko syytä epäillä kynnyksen ylittymistä. Jos niin katsotaan käyneen, aloitamme asiasta rikostutkinnan", Hietala sanoo.

"Nyt mietimme, onko hän todella tarkoittanut sitä, mitä on blogissaan kirjoittanut."

Hietalan mukaan asiaa käsitellään myös valtakunnansyyttäjänviraston kanssa.

"Jos syytä epäillä kynnys ylittyy, tutkittava rikosnimike saattaisi olla esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan."

Myös Halla-ahon aselupa menee harkittavaksi.

"Keskustelemme lupajaoksen kanssa, onko Halla-aholla edellytyksiä aselupaan", Hietala sanoo.

Halla-ahosta tehtiin tutkintapyyntö poliisille 25. marraskuuta. Siinä viitataan muun muassa Halla-ahon blogikirjoituksiin ja moniin lehtiartikkeleihin.

Eräässä blogikirjoituksessaan hän kertoo miettineensä hetken, pitäisikö hänen hakea yläkerrasta pyssy ja ampua homoa päähän.

"Tuo kirjoitus on vuodelta 2003. Olen sen jälkeen irtisanoutunut kirjoituksesta vetämällä sen pois blogistani. Tämä on joidenkin tahojen mustamaalausta ja ajojahtia, jota on jatkunut kuntavaaleista lähtien", Halla-aho sanoo.

Hän ei näe syytä luopua aseistaan.

"Harrastan ampumaurheilua. Ei minulla ole mitään syytä harkita sellaista."

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

  • Juha Salonen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme