Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Vantaan poliisi on pidättänyt 11 henkilöä laajassa ympäristörikosvyyhdissä. Helsingin Sanomien tietojen mukaan tuusulalaisen lokayrityksen johtoa ja työntekijöitä epäillään törkeästä ympäristön turmelemisesta.

"Meillä on pidätettynä koko yrityksen johto ja kaikki sellaiset henkilöt, jotka ovat olleet toiminnassa mukana", sanoo rikoskomisario Juha Tuovinen Vantaan poliisista.

Poliisi epäilee yrityksen laskeneen sadevesiviemäreihin jäteöljyä vuosia ja muun muassa kokonaisen kuormallisen rasvoja. Toiminta on ollut systemaattista.

"Tämä on ollut selkeästi johdettua toimintaa. Yhtiön johto on ottanut kantaa siihen, mihin ja milloin kuormat tyhjennetään. Päivittäinen toiminta on ollut johdon määräysvallan alla", Tuovinen sanoo.

Tapauksen tutkinta alkoi jo keväällä. Poliisi teki tiistaiaamuna massiivisen iskun yhtiön tiloihin. Osa työntekijöistä otettiin kiinni työmatkalla.

Poliisi on takavarikoinut yhtiön kirjanpidon tositemateriaaleineen kymmeneltä vuodelta. Lokafirman omaisuutta ei ole toistaiseksi takavarikoitu.

"Yrityksen johto on pidätetty, joten omaisuuden takavarikointiin ei ole kiirettä. Tulemme selvittämään, kuinka iso taloudellinen hyöty toiminnasta on tullut", Tuovinen toteaa.

Poliisin mukaan yritys voi jatkaa toimintaansa, jos se pystyy järjestämään töihin työntekijöitä. Tuovisen mukaan lokayhtiön toiminta on tällä hetkellä keskeytynyt.

  • Lauri Puintila

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme