Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Kannelmäen ostoskeskuksessa oli perjantaina hiljaista.|
  • |

Poliisi jatkaa kahden Kannelmäessä poliisiauton kimppuun käyneen miehen kuulustelua. Molemmat pidätetyt miehet ovat 1980-luvulla syntyneitä helsinkiläisiä. Heitä epäillään muun muassa virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta.

Miesten mahdollinen vangitsemispäätös on tehtävä maanantaina puoleenpäivään mennessä.

Päivystävä komisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista arvioi, että vangitsemiseen ei ole tarvetta.

"Kyseessä oli päihtyneen miesjoukon ennalta suunnittelematon päähänpisto, typerä sellainen", Huhtela toteaa.

Poliisi selvittää edelleen joidenkin poliisiauton kaatamisyritykseen osallistuneiden henkilöyttä. Huhtela arvelee, että tekijät saadaan selville, koska "kyse on suhteellisen suppeasta joukosta".

Tutkimuksissa on tullut ilmi, että ilmeisesti vain yksi tempaukseen osallistunut oli naamioitunut Scream-elokuvasta tuttuun pääkallonaamioon. Muut olivat tiettävästi peittäneet kasvonsa muulla vaatetuksella.

Huhtelan mukaan kahdella pidätetyllä on rikoshistoriassaan ainakin lieviä pahoinpitelyitä ja vahingontekoja, ei kuitenkaan "järjestäytynyttä rikollisuutta tai muuta vakavaa rikollisuutta".

Kymmenkunta miestä yritti kaataa poliisiauton Helsingin Kannelmäessä pitkäperjantain vastaisena yönä.

Poliisipartio onnistui pääsemän autosta ulos ja karkottamaan rähinöitsijät pippurisumutteella.

  • Mikko Haapanen

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme