Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Helsingin poliisi teki lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahteen keskustan yökerhoon samanaikaiset ja mittavat tarkastukset, joilla se etsi laittomasti maassa olevia henkilöitä.

Noin kolme tuntia kestäneet iskut suoritettiin Ratakadulla sijaitsevaan Sohoon ja Eerikinkadun Alcatraziin. Komisario Lasse Jortikka kuvaa tarkastuksia ”ratsiatyyppiseksi toiminnaksi”.

Poliisi tarkasti yhteensä 84 henkilöä. Yhdeksän henkilön asiapaperit eivät selvinneet paikan päällä ja heidät vietiin poliisiasemalle tarkempiin tarkastuksiin.

Lopulta poliisi otti säilöön kaksi henkilöä, jotka eivät esittäneet minkäänlaisia henkilöllisyystodistuksia eivätkä suostuneet kertomaan poliisille, missä he asuvat. Poliisi epäilee, että naiset ovat kotoisin Venäjältä.

Lisäksi poliisi sakotti kahta venäläistä naista maksullisten seksipalvelujen tarjoamisesta julkisella paikalla. He yrittävät myydä paikalla jo ennen varsinaista iskua olleille siviiliasuisille poliiseille seksiä.

Poliisi valitsi Sohon ja Alcatrazin kohteeksi saamiensa vihjeiden perusteella.

”Myös aikaisemmat kokemukset vaikuttivat. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kävimme näissä kohteissa ja aina on jäänyt jotain käsiin”, Jortikka toteaa.

”Meillä on tieto, että näissä paikoissa kokoontuu viikonloppuisin paljon ulkomaalaisia ihmisiä, joten niihin on helppo kohdentaa toimintaa.”

Tarkastuksen kohteina oli lähinnä naisia. Suomalaisia kohtaan ei tarkastuksissa kohdistettu mitään toimia.

Tarkastuksissa oli eri poliisiyksiköiden lisäksi mukana myös Rajavartiolaitos ja Tulli. Yhteensä operaatioon osallistui yli 40 viranomaista. Vastaavan suuruisia tarkastusiskuja tehdään Jortikan mukaan Helsingissä nykyään muutamia vuodessa.

Poliisin pistotarkastukset ovat herättäneet keskustelua aiemmin tällä viikolla. Torstaina lähes 8 800 lukijaa vastasi HS.fi:n päivän kysymykseen "Saako poliisi kysellä kadulla passeja ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä?" Vastaajista 60 prosenttia vastasi kysymykseen "kyllä", 40 prosenttia puolestaan "ei".

  • Antti Tiainen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme