Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Helsingin poliisikomentaja Jukka Riikonen katsoo, että virkarikosjupakka tuotti paljon porua ja vähän villoja. Hän toivoo, ettei samankaltaista raskasta prosessia enää nähtäisi.

"Huumausainerikollisuuden torjunnassa syntyy tulkintakysymyksiä, eikä niistä pitäisi automaattisesti käynnistää nyt nähdyn kaltaista raskasta ja henkilöihin menevää prosessia", hän sanoo.

Riikosen mukaan asian virkamiesoikeudellinen arviointi oli tehty jo ennen oikeuskäsittelyä. Hänen mukaansa jo silloin tiedettiin, ettei asia vaatisi jatkotoimia. Asiat oli arvioitu jo poliisin sisällä.

Oikeuskanslerilta on pyydetty nyt selvitystä, tehtiinkö huumepoliiseja koskenut tutkinta asianmukaisesti. Poliisiylijohtaja on puolestaan ilmoittanut selvittävänsä esitutkintaa edeltäneet toimet.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme