Helsingin poliisi selvittää, oliko Pasilan poliisitalon lähistöltä roskalavalta löydettyjen aineistojen joukossa salassa pidettävää materiaalia.
Helsinkiläinen lenkkeilijä kertoo tutustuneensa roskalavan sisältöön ensimmäisen kerran helmikuun alkupuolella.
Lenkkeilijä löysi lavalta sekalaisia dokumentteja ja todistuskappaleita, joissa oli poliisin merkintöjä. Lenkkeilijä luetteloi ja valokuvasi aineistoa, joka on päätynyt lavalle ilmeisesti Pasilan poliisitalon muutostöiden yhteydessä.
Aineiston joukossa oli muun muassa repaleinen passi ja vaurioitunut c-kasetti, joka saattaa sisältää Albertinkadulla vuonna 1999 kolme ihmistä surmanneen Sanna Sillanpään kuulustelun.
Lava sijaitsi Pasilan poliisitalon ja Ylen Ison Pajan välissä. Tiistaina lava oli peitetty kankaalla.
"Poliisi selvittää, mitä ja minkälaista materiaalia lavalle on joutunut ja missä yhteydessä. Tarkemmin sitä ei vielä tiedetä", komisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista sanoo.
Huhtelan mukaan Helsingin poliisilaitoksella on tiukat säännöt salassa pidettävän materiaalin säilyttämisestä.
"Nyt näyttää siltä, että tämä materiaali ei välttämättä ole ollut salassa pidettävää", Huhtela kertoo.
Toista vastaavaa materiaalilöytöä hän ei uransa ajalta muista. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Voima-lehti verkkosivuillaan.