Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

"Täällä Pekka Sauri , päästäkää minut pois", kuuluu Kaapelitehtaan kupeessa seisovasta roskiksesta.

Apulaiskaupunginjohtaja ei kuitenkaan ole pöntössä vangittuna, vaan kyse on rakennusviraston uudesta juttelevasta roska-astiasta, joka vitsailee, kehuu ja kiittelee.

Taiteiden yönä alkavalla humoristisella tempauksella yritetään innostaa kaupunkilaisia pitämään Helsinki siistinä.

"Roskaamisasiassa ovat kaikki keinot sallittuja, kun siivouskustannukset vain kasvavat", projektipäällikkö Elina Nummi rakennusvirastosta sanoo.

Neljä puhuvaa roskista asennetaan paikoilleen perjantaina. Viiden viikon ajan mikä tahansa keskustan roskiksista saattaa aloittaa keskustelun.

Julkkisten äänillä jutteleva pönttö on kaupunkisuunnittelua uudelta kantilta tarkastelevan Public Side -yrityksen suunnittelun tulos.

"Huomattiin, että rakennusvirastolta alkavat keinot loppua roskaamisen suhteen", Teemu Lehto kertoo.

"Syntyi idea ihan tavallisesta roskiksesta, joka yllättäisi ja innostaisi käyttämään roskista."

Mikäli roskikset otetaan hyvin vastaan, projekti saattaa saada jatkoa.

"Joku saattaa kommentoida, että nämäkin rahat ovat pois terveydenhuollosta", Mikko Teerenhovi sanoo.

"Me näemme, että terveydenhuoltoa on kaikki sellainen, joka edistää ihmisten hyvinvointia. Verovaroja menee moninkertaisesti siihen, että rakennusvirasto on sidottu keräämään roskia puistoista."

Osoitteessa www.puhuvaroskis.fi voi arvuutella roskistervehdykset jättäneitä julkkiksia ja voittaa itselleen oman kaupunkiroskiksen. Sivuille voi jättää myös oman tervehdyksensä, joka saattaa päätyä roskikseen pyörimään.

  • Johanna Maria Lassy, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme