Entisen Viirus-teatterin tilat Rajasaaressa vallanneet saavat jatkaa oleskelua talossa syyskuun loppuun asti.
Talonvaltaajien kaupungin kanssa tekemän vuokrasopimuksen oli määrä päättyä elokuun lopussa, mutta valtaajat saivat kuukauden lisäaikaa.
”Haluaisimme pysyä kyllä Rajasaaressa mahdollisimman kauan”, kertoo Micke , joka on valtaajien perustaman Rajasaaren sosiaalikeskuksen yksi lehdistövastaavista. Micke haluaa esiintyä vain etunimellään, ”jotta asiat eivät henkilöidy liikaa.”
Va. osastopäällikkö Leena Ruotsalainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksesta vahvistaa vuokrasopimuksen jatkumisen kuukaudella ”Näin on sovittu Tilakeskuksen, Nuorisoasiainkeskuksen ja Vapaa Katto ry:n kanssa.”
Virallisesti Rajasaaren tilat on vuokrannut valtaajien yhdistys Vapaa Katto ry.
Rajasaaren vanhan Viirus-teatterin purkamista valmistellaan. Micke kertoo, että tavoitteena on löytää sosiaalikeskuksen toiminnalle uudet tilat. Tiloissa on järjestetty teatteriesityksiä, yhtyeiden keikkoja, klubeja, elokuvanäytöksiä ja harrastusryhmien kokoontumisia.
”Uudessa paikassa pitäisi olla myös hallimainen tila”, Micke kaavailee. Asiasta kertoi ensimmäisenä Vartti.fi.