Helsingin Leppäsuolla näkee, kuinka uusien kovan rahan asuntojen rakentaminen on hiipumassa pääkaupunkiseudulla. Suomen suurin rakennusyhtiö YIT rakentaa korttelin autopaikkoja ja kerrostalon perustuksia, mutta nyt yhtiö harkitsee jäädyttävänsä hankkeen.
Naapuritontille on nousemassa SRV:n kerrostalo. Valmiina on jo kolme kerrosta. Yhtiön toisella tontilla on vielä hiljaista.
Myytävien asuntojen neliöhinta huitelee 9 000 eurossa eli se on enemmän kuin huippuhinnoilla myydyissä Eiranrannan taloissa. Tontin kalleus näkyy 2 000 eurona hinnassa. 65 neliön asunto maksaa vajaa 720 000 euroa.
"Ennen kuin päätämme jatkosta, seuraamme miten SRV:n kaupanteko sujuu", sanoo asuntorakentamisen johtaja Pasi Suutari YIT:stä.
Vaikka huippuhintainen Leppäsuon kortteli on poikkeus, rakennusliikkeet harkitsevat tarkkaan halvempienkin kerrostalohankkeiden käynnistämistä.
Helsingissä kompastuskivenä on määräys, jonka mukaan jokaisessa kerrostalossa asuntojen keskipinta-alan pitää olla 75 neliötä.
"Kaikki pienet asunnot kyllä varataan, mutta isoille huoneistoille ei löydy juurikaan ostajia. Siksi hankkeita on pantu jäihin", kertoo NCC:n aluejohtaja Juha Korkiamäki .
"On sääli, että taloja ei voida rakentaa, vaikka pienille asunnoille olisi kysyntää", hän lisää.
Soittokierros rakennusliikkeisiin, rakennuttajille ja vuokra-asuntosijoittajille paljastaa, että ongelmasta ollaan yhtä mieltä.
"Helsingin kotitalouksista yhden ja kahden kotitalouksia on jo kolme neljäsosaa", korostaa Vuokraturva Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola .
Koska muualla Helsingin seudulla ei ole pinta-alarajoituksia, ongelmaan ei ole törmätty.
"Kun voidaan tehdä pienehköjä asuntoja, ne vastaavat kysyntää ja menevät kyllä kaupaksi", kertoo Skanska Kodit toimitusjohtaja Markus Heino ja viittaa esimerkkinä Järvenpäähän.
Jotta rakentaminen ei hiipuisi kovin jyrkästi, rakennusliikkeet ovat tarjonneet valmiiksi suunniteltuja kerrostalohankkeita kiinteistösijoittajille ja kuntien vuokra-asuntoyhtiöille.
"Pari, kolme valtakunnallista yhtiötä on tarjonnut meille kovan rahan kohteitaan, jotka voitaisiin muuttaa vuokra-asunnoiksi", kertoo Vantaan kaupungin vuokra-asuntoyhtiön VAV:n rakennuttajapäällikkö Timo Karén .
Tarjousten neliöhinta on Karénin mukaan viilattu 2 500 euroon, jos VAV päättää nopeasti kaupoista. Kattosumma on valtion rahoitustuen ehto.
Kohteita on Tammistossa, Pakkalassa ja Tikkurilan Jokiniemessä.
Niin VVO:sta kuin Satostakin kerrotaan, että kovan rahan kerrostalon muuttaminen vuokrataloksi ei ole aina helppoa.
"Ostohinta voi olla liian kallis, ja siksi vuokrataso nousee korkeaksi. Vuokralaisilta ei vaan löydy maksukykyä", kuvaa VVO:n investointijohtaja Eero Saastamoinen .
Icecapitalin kiinteistöpääomarahastosta kerrotaan, että rakennusliikkeet myyvät käsiin jääneitä asuntojaan ja kohteitaan.
Icecapital on kerännyt omistukseensa 1 600 vuokra-asuntoa. Viime vuonna yhtiö osti useita satoja asuntoja. Nyt tarjolla on kohteita Espoon Matinkylästä, Tuomarilasta sekä Suurpellosta.
Asuntorakentamisen ammattilaiset ennustavat, että suhdanteiden hiipuminen uhkaa viivästyttää uusien suurten asuntoalueiden rakentamista. Sellaisia ovat esimerkiksi Suurpelto ja Vantaan Leinelä.