Vantaalle ollaan suunnittelemassa valtakunnallista romanikulttuurikeskusta pääradan varrelle.
– Keskuksen perustaminen on Vantaan paikallisromanityöryhmän vastuulla, mutta tarkemmasta paikasta ei ole vielä keskusteltu. Toivottavasti keskus aloittaa toimintansa vuonna 2012 tai 2013, kertoo työryhmän sihteeri Mertsi Lindgren.
Lindgren työskentelee Vantaan kaupungin kulttuuriohjaajana ja on Suomen Romanifoorumin varapuheenjohtaja.
Tulevaa romanikulttuurikeskusta simuloidaan Vantaan kaupunkijuhlassa 12.–15. toukokuuta.
– Esille tulee ainakin muutama romanikulttuuria esittelevä näyttely, Lindgren kertoo.
Vantaalla on Suomen aktiivisin paikallisromanityöryhmä, joka koostuu vantaalaisista romaneista ja kaupungin eri toimialojen virkamiehistä.
– Työryhmä on ottanut agendalleen, että Vantaalla vietetään joka vuosi romanien kansallispäivää, Lindgren kertoo.
Kansallispäivä on 8. huhtikuuta. Suomessa päivää on juhlistettu jo kolme kertaa. Tänä vuonna valtakunnallinen pääjuhla pidetään Tikkurilan lukion auditoriossa.
Vantaan paikallisromanityöryhmä on käynnistänyt toimet kansallispäivän saamiseksi almanakkaan.
– Jatkossa kansallispäivää tullaan juhlimaan kulttuurikeskuksessa, Lindgren sanoo.