Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Roska päivässä -liike lahjoitti Sanna Väisäselle vanhasta filmipurkista tehdyn miniroskiksen
Helsingin rautatieasemalla.|

Helsingin rautatieasemalle kertyy noin 1 000 kiloa roskaa päivässä.

"Kun katselee ympärilleen, hallitseva roska ovat tupakantumpit. Ne ovat kuitenkin täysin ennaltaehkäistävissä", Roska päivässä -liikkeen perustaja Tuula-Maria Ahonen sanoo.

Ahonen oli perjantaina jakamassa asemalla miniroskiksia tupakoitsijoille ja muillekin kulkijoille.

Roskiksina toimivia tyhjiä filmipurkkeja Ahonen on hakenut valokuvaamoista. Ne ovat pieniä ja kevyitä kantaa mukana. Hän aloitti miniroskisten jakamisen jo viime kesänä ja on jakanut niitä matkoillaan eri puolilla Suomea.

Purkin kylkeen Ahonen antaa vielä Suomen luonnonsuojeluliiton eläintarran jokaiselle halukkaalle.

"Idea on se, että jokainen saa tuunata itsensä näköisen miniroskiksen."

Suosituimpia ovat Ahosen mukaan olleet possun ja koiran kuvat. Hirven kuvia on valittu vähiten.

"Voihan tämä toimiakin", Sanna Väisänen arveli purkin saatuaan. Hän aikoo laittaa purkkiin paitsi tumppeja myös purukumeja.

Ahosen tavoitteena on, että erityisesti lapset oppisivat miniroskiksen avulla ottamaan vastuuta omista roskistaan. "Tänne voi laittaa karkkipapereitakin."

Hän kannustaa myös muita hakemaan valokuvaamoista filmipurkkeja, jos niitä ei kotona itsellä enää ole, ja jakamaan niitä tupakoitsijoille.

Vastaanottajista vain viitisen prosenttia on Ahosen mukaan kieltäytynyt miniroskiksesta. "Yksi jopa halasi minua."

Ahosen kaverina asemalla oli vammalalainen Elina Haapanen , jonka lapset Roosa , 8, ja Lauri , 4, siivosivat ahkerasti asemaa roskista roskapihdeillä.

  • Jaana Savolainen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme