Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Viaporin maalinnoituksen suojahuoneen jäänteitä kaivettiin esiin tiistaina Ruukinrannassa.|

Museovirasto kaivaa parhaillaan esiin Viaporin maalinnoitukseen kuulunutta suojahuonetta Espoon Ruukinrannassa. Vinkki ensimmäisen maailmansodan aikaisesta linnoituksesta saatiin paikallisilta asukkailta.

Museoviraston tutkija ja kaivausten johtaja John Lagerstedt on löydöstä innoissaan.

"Tämä on harvinainen mutta ei ainutkertainen. Näin suuria suojahuoneita ei koko Helsingin seudulla ole kuin kymmenkunta", Lagerstedt arvioi.

Kaivausalueella maavallista törröttää esiin betonisia kattorakenteita, jotka ovat toista metriä paksuja – eikä siinä kaikki.

"Alimpana kerroksena kattoon oli vedetty vielä noin kahden kilometrin verran rautatiekiskoa", Lagerstedt kertoo.

Linnoitusalueella kävi vajaat sata vuotta sitten kova kuhina, kun Viaporin maalinnoituksen varustelutöitä tehtiin maailmansodan vauhdittamassa korkeasuhdanteessa. Ruukinrannassakin työmaa kuhisi kivimiehiä, timpureita, porareita ja räjäyttäjiä.

Suojarakennus nousi läheisellä kukkulalla sijaitsevan suuren tykkipatterin tuntumaan.

"Aivan varmasti ei rakennuksen tarkoitusta voi sanoa, mutta maasta pilkottavien puisten väliseinien perusteella voisi arvella, että kyseessä on ollut tykkipattereiden miehistösuoja", Lagerstedt arvioi.

Kaivauksissa keskitytään rakennuksen dokumentointiin. Sotilailta ja aikalaisilta lipsahtaneita pikkuesineitä ei ole löytynyt.

Hirsirakenteiden perusteella Lagerstedt paikantaa rakennustyöt noin vuoteen 1915.

"Silloin tällaisen betonihässäkän yhteydessä käytettiin vielä hirsirakenteita. Myöhemmin länsirintamalta saatujen kokemusten perusteella rakennettiin vain betonista ja kivestä."

Vinkki unohtuneesta suojahuoneesta tuli paikallisilta ruukinrantalaisilta. Kaivausten syynä on se, että muinaisen työmaan tuntumassa rakennetaan taas.

Venäläinen suojahuone katoaa lopullisesti maan päältä, kun alueelle nouseva Vermonsolmu peittää siltoineen ja ramppeineen metsälämpäreen alleen.

  • Juha Salonen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme