Ryhmä espoolaisia kaupunginvaltuutettuja haluaa ostaa entisen Finnjetin Espoon kaupungille.
Aloitteen Finnjetin, nykyisen Da Vincin ostamisesta on tehnyt Kurt Byman (sit). Sen ovat allekirjoittaneet ainakin Martin Saarikangas (kok), Timo Soini (ps) ja Eero Akaan-Penttilä (kok). Aloitteesta kertoi ensimmäisenä Ajankohtainen kakkonen.
Aloitteentekijät sanovat haluavansa pelastaa Finnjetin romutukselta.
Legendaarinen matkustajalaiva soveltuisi vuorineuvos Saarikankaan mukaan hyvin kelluvaksi hotelliksi, jossa henkilökunnan määrä olisi minimoitu.
Finnjetiä voisi vuokrata väliaikaismajoitustarpeisiin esimerkiksi ydinvoimalatyömaan työntekijöille, Saarikangas visioi.
Hän huomauttaa, että Finnjetiä käytettiin väliaikaismajoitukseen viimeksi New Orleansin hirmumyrskyn jälkihoidon aikana. Edullista majoitusta voitaisiin tarjota myös esimerkiksi pakolaisille tai tutkijoille.
Laivanrakentajana tunnettu Saarikangas uskoo, että romutusuhan alla yhä olevan Finnjetin voisi saada seitsemällä miljoonalla eurolla.
Suomeen kuljetettuna hinta olisi kymmenisen miljoonaa, Saarikangas laskeskelee.
Laivalle olisi löydettävä satamapaikka, ja kuluja tulisi myös siivouksista ja mahdollisista korjauksista.
Hotellikäytössä laiva maksaisi Saarikankaan mukaan itsensä nopeasti takaisin ja alkaisi tuottaa tuloa.
"Minä uskon , että tämä olisi tuottoisa (bisnes). Tässä voisi kohtuuhintaisella vuokralla saada kaupungille jopa erinomaisen hyvää tuloa", Saarikangas vainuaa.
Asuntolaivan voisi sijoittaa esimerkiksi Espoon Suomenojalle, Saarikangas pohtii. Hän kuitenkin epäilee samaan hengenvetoon, ettei Suomenojan pikkusataman merialtaan syvyys riitä Finnjetille.
Vaihtoehtoisesti satamapaikka voisi löytyä Helsingistä tai Inkoosta. Asuntolaiva vaatii satamapaikan, jossa on tarvittavat sähköliitännät, ja mahdollisuus jäteveden käsittelyyn.
Aloitteen tehneen Bymanin suunnitelmien mukaan Finnjet sijoitettaisiin ensin Helsinkiin, kunnes Suomenojan satama-alue saataisiin valmiiksi.
"Suomenojalla ylläpitokustannukset olisivat pienet, sillä sekä voimalaitos että jätevedenpuhdistamo olisivat lähellä", Byman arvioi.
Finnjetin kohtalo on yhä auki. Turkkilainen laivameklariliike MSK Maritime Services & Trading Ltd on etsinyt Finnjetille uutta käyttöä.
Toukokuun puolivälissä omistajan kerrottiin saaneen laivasta kaksi ostotarjousta. Molemmissa tapauksessa laivaa kaavaillaan matkustajakäyttöön.
Tänään keskiviikkona kerrottiin, että varustamoyhtiö Stella Company Group oli kiinnostunut hankkimaan Finnjetin Helsingin ja Pietarin väliseen liikenteeseen.
"Finnjetin romuttaminen olisi erittäin vahingollista, sillä siitä saisi mainion asuntolaivan. Aluksessa on hyvät majoitustilat 700–800 ihmiselle. Hytit ovat laadultaan ruotsinlaivojen tasoa", Martin Saarikangas sanoo.