Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Kaivohuone vuonna 2004.|

Helsingin Kaivohuone -yhtiö on haastanut Helsingin kaupungin käräjille Ravintola Kaivohuoneen remontin kuluja koskevassa kiistassa. Yhtiö on ravintoloitsija Seppo "Sedu" Koskisen SK-ravintoloiden kokonaan omistama tytäryhtiö.

Tiistaina Helsingin käräjäoikeudelle lähettämässään haastehakemuksessa yhtiö vaatii kaupunkia maksamaan lähes 770 000 euroa remonttikuluistaan. Kaikkiaan yhtiö ilmoittaa tehneensä ravintolassa remonttia yli 2,2 miljoonalla eurolla.

Kiista sai alkunsa jo vuonna 2004, jolloin yhtiö vuokrasi Kaivohuoneen kaupungilta kymmeneksi vuodeksi. Yhtiön mukaan tarjouskilpailussa kerrottiin, että Kaivohuoneella on 560 asiakaspaikkaa sisällä ja 350 ulkoterassilla.

Vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Helsingin Kaivohuone -yhtiön tarkoituksena oli tehdä 1830-luvulla rakennetussa ravintolassa vain sisustusremontti.

Erilaisissa viranomaisselvityksissä kuitenkin valkeni, että Kaivohuoneessa on paljon rakenteellisia puutteita erityisesti paloturvallisuudessa, haastehakemuksessa kerrotaan.

"Se on meidän oma asiamme, miten hienoksi paikan laitamme. Kiista koskee vain paloturvallisuus- ja perusparannustöitä, jotka meidän mielestämme vuokranantajalla on velvollisuus hoitaa", SK-ravintoloiden toimitusjohtaja Antti Raunio kertoo.

"Jos niitä ei olisi hoidettu, asiakaspaikkamäärä olisi saanut olla vain viidesosa siitä, mitä tarjouskilpailussa oli sanottu."

Vaatimusten takia remontin työmäärä kasvoi noin nelinkertaiseksi. Niiden täyttämiseksi yhtiö kertoo muun muassa laittaneensa Gyproc-levyt kaikkiin puurakenteisiin lattioihin, seiniin ja kattoihin sekä uusineensa pienet ja huonokuntoiset wc-tilat, jotka eivät vastanneet nykyisiä määräyksiä.

Myös uima-allas rakennettiin umpeen kaupungin toivomuksesta. Samalla terassi kunnostettiin ja viemäröitiin ja koko rakennus maalattiin kaupunginmuseon vaatimusten mukaiseksi.

kaupunki on tehnyt Kaivohuoneen lahonneisiin rakenteisiin korjauksia vuoden 2004 jälkeen.

"Meillä on selvä näkemysero siitä, mitä sopimuksen mukaan kuuluu vuokralaiselle. Sopimuksessa sanotaan, että vuokralainen kunnostaa talon sellaiseen kuntoon, että se vastaa sitä toimintaa, jota siellä pyöritetään", sanoo kiinteistöviraston toimitilapäällikkö Unto Ojala .

"Vuokralainen on tutustunut kohteeseen. Edellytettiin, että vuokralainen tiesi, mitä vuokrasi."

  • Antti Tiainen, HS

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Lattiapinnat, WC-tilat, viemäröinti, terassi heti alkuun ovat kaikki ihan normaaleja yrittäjän kuluja ravintolabisneksessä.

Vaikuttaa nyt vähän siltä, että Sedu yrittää maksattaa epäonnistuneet bisnekset veronmaksajilla.
Taas tuli uusi tieto siitä mitä rikkaat ovat aina olleetkin.
Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme