Lähetä kännykuva numeroon 17181 tai tee oma uutinen. Kuvia julkaistaan Oma kaupungissa, Vartissa ja Metrossa. Lue lisää!

Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

  • Sellon Citymarket avasi ovensa uudenvuodenaaton murhenäytelmän jälkeen.|

Vuodenvaihteen verilöylyn näyttämö, kauppakeskus Sello Espoossa, avasi ovensa kauniina pakkasaamuna lauantaina. Päällepäin torstain kauhuista muistuttivat vain Prisman ikkunan viereen jätetyt kukat ja kynttilät.

Tragedia ei näyttänyt säikäyttäneen espoolaisia pois, vaan lauantaista muodostui Sellossa vilkas kauppapäivä. Iltapäivällä parkkipaikkoja oli jo vaikea löytää, ja käytävillä pikkuliikkeiden edustoilla käveli ihmisiä pieneksi ruuhkaksi asti.

Liikkeistä kaikki Prismaa lukuun ottamatta olivat auki tavalliseen tapaan, kertoi kauppakeskuksen johtaja Matti Karlsson .

Prisman oviin kiinnitetyissä lapuissa luki, että sekin avaa ovensa maanantaina. Vastapäisessä Citymarketissa riitti vilskettä, mutta tavaratalonjohtaja ei kuitenkaan halunnut arvioida, oliko päivä jopa tavallista lauantaita kiireisempi.

Paikalla oli tavallista enemmän vartijoita, mutta muuten turvatoimet olivat ennallaan.

Moni STT:n haastattelemista asiakkaista ja työntekijöistä kertoi olevansa järkyttynyt torstain tapahtumista, mutta kukaan ei sanonut varsinaisesti pelänneensä paluuta Selloon.

"Olisin saattanut piipahtaa Prismaankin, koska siellä on halvempaa lastenruokaa. Nyt piti ostaa muualta", sanoi lapsen kanssa liikkunut Johanna Korhonen .

Korhonen oli itsekin töissä Sellossa tragediapäivänä. Hän sanoi, että tapahtumat ovat pyörineet mielessä.

"Aika järkyttävää, että joku lähtee omia yksityisasioitaan levittelemään niin, että siitä tulee ulkopuolisia osalliseksi. Koskaan noita ei voi ehkäistä. Ihmiset on, mitä ne on. Se oli joka tapauksessa yksittäistapaus."

Hänen mielestään lainsäädäntöä tai yleisten paikkojen turvatoimia ei tarvitse kiristää.

"Silloin mennään takaisin holhousyhteiskuntaan, mikä ei varmaankaan ole koko yhteiskunnan kannalta hyvä ratkaisu."

Tarja Virolainen puolestaan sanoi, että päätti tulla Selloon, koska elämän täytyy jatkua. Prismaan hän ei olisi mennyt, vaikka se olisi ollut auki.

"En varmaan vielä olisi mennyt. Kyllä se sen verran järkyttävää oli. Selloon piti tulla, koska tämä on meidän kauppapaikka. Pakko jatkaa elämää, eikä tekijäkään ole enää elossa", Virolainen perusteli.

Legessa Fisseha ja Samson Tadesse kertoivat, että kauppakeskussurmat järkyttävät ja surettavat. Kumpaakaan ei kuitenkaan arveluttanut tulla Selloon.

"Ei todellakaan. Teon syyt olivat mielestämme henkilökohtaiset, eikä sellaisia voi hallita. Vastaavaa voi tapahtua milloin vain, missä vain", Tadesse sanoi.

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme