Maailman kalleimmaksi arvioidun huippuoriin toistaiseksi ainoa suomalainen jälkeläinen syntyi maanantaina Kirkkonummella. Työnimellä "Totti" kulkeva orivarsa tuli maailmaan näyttävästi kesken kaatosateen ja juuri salaman lyödessä.
"Se oli kuin elokuvaefekti", nauraa helpottunut omistaja Tarja Malmström.
Synnytys sujui pika-aikataululla 18 minuutissa.
Totin äiti on Asherah Ishtar -tamma. Se pääsi vuosi sitten keväällä ainoaksi suomalaiseksi tammaksi, joka astutettiin koko kouluratsastusmaailmaa kohisuttavan Moorland's Totilas -oriin spermalla.
Olympiakonkari ja nykyisin Britanniassa asuva hevosvalmentaja Kyra Kyrklund on yksi Totilaksen elävänä nähneistä. Kyrklundin mukaan ori singahti maineeseen, koska se aloitti uransa voittamalla ensin Euroopan mestaruuden ja sitten viime vuonna jo maailmancupin.
"Lisäksi se on musta, atleettinen ja säteilevä. Parhaimmillaan tulee iloiseksi, kun sen menoa katsoo", Kyrklund kuvaa.
Totilaan saamat suorituspisteet ovat olleet korkeimpia minkään hevosen saavuttamia. Siitä ennustetaan myös seuraavaa olympiavoittajaa.
Noin puolen vuoden päästä Totilaksen jälkikasvu Totti on luovutusiässä. Silloin se todennäköisesti myydään kansainvälisessä huutokaupassa.
"Hintaa en osaa vielä yhtään sanoa. Totilaksen muutamasta muusta varsasta ei ole mitään hintatietoa", Malmström sanoo.
Kun Totilas myytiin noin puoli vuotta sitten Hollannista Saksaan, sen hinnaksi huhuttiin 10–24 miljoonaa euroa. Yhden huhun mukaan ori olisi maksanut 10 miljoonaa ja kilpailuoikeudet siihen lisää 15 miljoonaa.
"Se on huippuhinta", Kyrklund arvioi joka tapauksessa.