Sikainfluenssa on alkanut yleistyä selvästi Uudellamaalla kuluneen viikon aikana, kertoo Husin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Ville Valtonen .
"Tapaukset lisääntyvät päivittäin", Valtonen sanoo.
Hänen mukaansa Uusimaa on nyt epidemian kiihdytysvaiheessa.
Tautia epäillään useilla koululuokilla ja influenssan oireista kertovat potilaat ovat lisääntyneet vastaanotoilla.
"Jos tämä menee kuten maailmalla, kiihdytysvaihe kestää 3–4 viikkoa. Sitten tulee epidemian huippuvaihe, joka kestää noin neljä viikkoa", Valtonen kertoo.
Taudin vuoksi Husissa oli tiistaina tehohoidossa kolme vaikeaa keuhkokuumetta sairastavaa ihmistä. He kuuluvat taudin riskiryhmiin.
Tautia on todettu yksittäisillä kouluilla sekä Helsingissä, Espoossa että Vantaalla. Epäilyjä on Espoossa ja Helsingissä muuallakin.
"Tapaukset ovat selvästi lisääntyneet viime torstain jälkeen", Espoon tartuntatautilääkäri Stiina Zitting kertoo.
Helsingissä sikainfluenssaa on ainakin kahdessa koulussa, epäilyjä useassa. Esimerkiksi Meilahdessa 500 oppilaan englantilaisessa koulussa sairastuneita on nelisenkymmentä.
"Yhdellä on todettu sikainfluenssa, epäilyjä on kymmenillä. Toki täällä voi jyllätä tavallinen syysflunssakin", rehtori Erkki Lehto toteaa.