Sitkeimmät jonottajat ovat nukkuneet kaksi yötä teltassa Helsingin Jätkäsaaressa Verkkokauppa.comin uuden suurmyymälän edustalla. Elias Koski, Suvi Ylikylä ja Stefan Simonsen ovat kolme ensimmäistä jonottajaa, joten he saavat omakseen Nokia N9-puhelimen – samoin kuin seitsemän heti heidän jälkeensä tullutta.
Puhelimet lahjoittava DNA Kauppa vaatii lisäksi, että puhelinta vaativien on pukeuduttava päästä varpaisiin vaaleanpunaiseen.
"Päätimme tulla tänne kun näimme maanantaina avajaisista kertovan mainoksen", kolmikko kertoi kello 8.30 perjantaiaamuna.
Majoituksessa kahden hengen teltassa oli kolmikon mukaan tiivis ja lämmin tunnelma.
Uusi suurmyymälä avautui kello 11.11. Ennen ovien avautumista jono kiemurteli satojen metrien mittaisena.
Ihmisiä päästettiin sisään pienissä ryhmissä, joten tungosta ei päässyt syntymään.
Avajaispäivänä paikalle odotetaan peräti kymmeniätuhansia kävijöitä, joista osa tulee ostoksille ja osa katsomaan uudisrakennuksen katolle nostettavaa MiG 21BIS-hävittäjää.
Yhtiö on järjestänyt kolme ilmaista bussia liikennöimään Ruoholahden metroasemalta Tyynenmerenkadulle.
Lisäksi poliisin ja kaupungin edustajien kanssa on sovittu ylimääräisistä viitoituksista ja poikkeavista liikennejärjestelyistä.
"Porkkalan- ja Mechelininkadulla liikenne saattaa silti hidastua tuntuvasti", varoittaa komisario Jari Mäkiniemi.
Avajaiset vaikuttavat myös Tallinnan-laivoille menevien matka-aikoihin. Länsiterminaaliin bussilla matkustavien kannattaa varautua ruuhkien aiheuttamiin pitkiin vuoroväleihin linjalla 15.
Ruuhkat voivat aiheuttaa viiveitä myös raitiolinjalle 8 sekä Ruoholahdessa kulkeville bussilinjoille 20, 21V, 65A ja 66A sekä Länsiväylän suunnan seutulinjoille.