Tee oma uutinen pääkaupunkiseudulle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!

Lisää artikkeliin kuvia

Helsingin sosiaalivirasto kutsuu uusien tukiasuntojen naapurustojen asukkaat neuvotteluihin syksyn mittaan.

Sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen mukaan ensimmäinen kokoontuminen kaupunginosayhdistysten edustajien kanssa järjestetään jo syyskuussa.

"Pyrimme mahdollisimman nopeaan toimintaan, eli kaikki alueet on käyty läpi ensi vuoden alkupuolella. Laajoja yleisötilaisuuksia järjestetään tarpeen mukaan yhdessä sopien."

Helsinki on parhaillaan suunnittelemassa tukiasuntoja yli 800 asunnottomalle.

Niiden pitäisi valmistua seuraavan kolmen vuoden aikana 13:een eri paikkaan pääkaupungissa.

Myös Espoossa ja Vantaalla on aloitettu uusia tukiasuntohankkeita.

Kunnat toteuttavat näin hallituksen ohjelmaa pitkittyneen asunnottomuuden puolittamiseksi.

Naapurustojen vastustusta ovat Helsingissä herättäneet esimerkiksi Töölöön Hietaniemenkadulle ja Ruusulankadulle suunnitellut tukiasunnot.

Poliittinen tuki asunnottomuuden vähentämiseksi on Paavo Voutilaisen mukaan kuitenkin vahva.

"Juuri nyt uusia hankkeita on helppo puolustaa", hän sanoo. "Asunnottomien oma ääni on todella hauras. He ovat suojattomia ennakkoluulojen ryskeessä."

Uudet asumisyksiköt laativat sosiaaliviraston mukaan suunnitelmat siitä, miten lähialueen asukkaisiin tullaan pitämään yhteyttä.

Ensimmäisenä uusista Helsingin tukiasuntokohteista avautuu marraskuussa Suutarilan Suutarinkoti, jonne muuttaa 25 asunnotonta mielenterveyskuntoutujaa.

Suurin Helsingin uusista yksiköistä on ensi keväänä käyttöön otettava Hietaniemenkadun palvelukeskus.

Sinne tulee yhteensä yli sata paikkaa vaikeasti asutettaville päihde- ja mielenterveysongelmaisille sekä vapautuville vangeille.

Helsingin tavoite on päästä eroon asunnottomien asuntoloista muuttamalla ne erillisistä asunnoista koostuviksi tuetun asumisen yksiköiksi.

Sosiaalivirasto neuvottelee myös parhaillaan yksittäisten asuntola-asukkaiden kanssa siirtymisestä kaupungin vuokra-asuntoihin.

Uuden linjan mukaan asunnottomille tarjotaan ensin asunto ja vasta sitten aletaan ratkoa muita ongelmia kuten päihteidenkäyttöä.

"Tämä on suuri ajattelun muutos. Usein ajatellaan, että oma kotinsa pitäisi kuitenkin jotenkin ansaita", Voutilainen kuvaa.

  • Riikka Haikarainen

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Valitettavasti keskustelu tästä artikkelista ei juuri nyt ole mahdollista.
Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!

Viestejä ilmoittajiltamme